33 Min.

Jukka-Pekka Palviainen - tarinoita lapsille, nuorille ja aikuisille Kirjakävelyllä

    • Bücher

Tule mukaan #Kirjakävelylle tutustumaan palkittuun kirjailija Jukka-Pekka Palviaiseen, joka on julkaissut useita romaaneja aikuisille, lapsille ja nuorille.

Alunperin Palviaisesta piti tulla runoilija, sittemmin hän on toiminut lastentarhanopettajana ja löysi lopulta sisältään tarinoita, joita on sitten kirjoittanut kaiken ikäisille. Hän on kirjoittanut vaikeista aiheista ja keventänyt tekstiä mustallakin huumorilla

Vuonna 2021 ilmestynyt Kaikella kunnioituksella on huumorilla pippuroitu aikuisten romaani sisaruksista, joita yhdistää ongelmallinen rakkaus ja hautajaiset. Palviaisen uusin nuortenkirja, Koko pitkä yö, ilmestyi vuonna 2024, ja kuvaa aikuisuuden rajalla olevia nuoria kesäyössä. Esikoisdekkari Tavoittelemanne henkilö on tapettu ilmestyy loppuvuodesta 2024 ja sijoittuu Palviaisen synnyinkaupunkiin Raumalle.

Laita siis hyvät kengät jalkaan, kuulokkeet korville ja astu mukaamme kirjakävelylle!