10 episodes

Julkisuudesta tutut ihmiset avaavat sisintään poikkeuksellisella tavalla, kun erinomaisena haastattelijana tunnettu Sanna Ukkola selvittää, mitkä onnistumiset ja vastoinkäymiset ovat muovanneet heistä juuri sellaisia ihmisiä, mitä he ovat nyt.

Minä & Ukkola Iltalehti

    • Society & Culture

Julkisuudesta tutut ihmiset avaavat sisintään poikkeuksellisella tavalla, kun erinomaisena haastattelijana tunnettu Sanna Ukkola selvittää, mitkä onnistumiset ja vastoinkäymiset ovat muovanneet heistä juuri sellaisia ihmisiä, mitä he ovat nyt.

    10. Anu Sinisalo

    10. Anu Sinisalo

    Näyttelijä Anu Sinisalo on introvertti tunneihminen. Lapsuutensa niin Suomessa kuin Ruotsissakin viettänyt Sinisalo kertoo tekevänsä päätökset pitkälti tunteilla mutta elävänsä jalat vankasti maassa. Sinisalo on aistiherkkä. Esimerkiksi kaupungille mennessään hän turvautuu älypuhelimeen ja podcasteihin, hotelleissa hän kuuntelee buddhistimunkkien Om Shantia. Myös unet ovat Sinisalolle tärkeitä. Hän on pitänyt unipäiväkirjaa jo 30 vuotta. Unissa hän näkee tulevia tapahtumia. Sinisalo kertoo Minä & Ukkola -podcastissa enneunesta, jonka onnettomuus kävi toteen. Yksityisyyttään tarkoin varjeleva Sinisalo ei koe itseään julkisuuden henkilöksi, vaikka suositut roolit ovat hänestä tehneet koko kansan tunteman näyttelijän. Mediaa hän kiittelee siitä, kuinka hyvin häntä on kohdeltu. Elämänsä parasta aikaa viettävä Sinisalo kertoo olevansa kylläinen elämästä. Hän puhuu Minä & Ukkola -podcastissa myös työttömyydestä, suhteestaan vanhenemiseen ja luontoon.

    • 56 min
    9. Laura Voutilainen

    9. Laura Voutilainen

    Artisti Laura Voutilainen puhuu Minä & Ukkola -podcastissa häpeästä. Voutilainen kertoo, miten tunne on ollut läsnä hänen elämässään ja vaikuttanut hänen tekemisiinsä. Voutilainen palaa myös uransa alkuaikoihin. Hän muistelee, kuinka elämä meni kertaheitolla uusiksi. Voutilainen puhuu julkisuudesta, siitä miten se on tuonut valtavan onnen mutta myös ahdistusta ja pelkoa, ja miten suuri huomio, suosio ja julkisuus ovat muuttaneet häntä. Voutilainen kuvaa myös sitä, miltä tuntuu olla jatkuvasti katseiden ja arvostelun kohteena. Hänen mukaansa alalla on tehtävä koko ajan kovasti töitä, että se pitää jalat väkisinkin maassa. Voutilainen puhuu Minä & Ukkola -podcastissa myös henkisestä kasvustaan, äitiydestä sekä parisuhdestatuksestaan.

    • 36 min
    8. Ivan Puopolo

    8. Ivan Puopolo

    Juontaja, tv-kasvo, sananvapausmies, provokaattori ja kolumnisti Ivan Puopolo sai kielilläpuhumisen kokemuksen kesken kuvausten. Puopolo alkoi puhua siansaksaa juuri, kun hän oli päättämässä videokuvauksia. Puopoloa tapaus hämmästytti ja hän soitti Aivoliittoon. Asiantuntija kehotti hakeutumaan välittömästi sairaalaan, sillä kyseessä saattoi olla hyvin vakava tilanne. Puopolo kertoo Minä & Ukkola -podcastissa myös lapsuudestaan, jota leimasi äidin alkoholismi ja isän mielenterveysongelmat. Ivan kertoo epävakaista kotioloista ja miten hän lensi isäpuolensa toimesta kadulle koiransa kanssa vain 7-vuotiaana. Kotiolot olivat myös hyvin koulutusvastaiset mutta silti Puopolo päätyi opiskelemaan yliopistoon. Opiskelu muutti elämän suunnan eikä Puopolo päätynyt omien sanojensa mukaan vankilaan tai hautausmaalle. Puopolo kertoo Sanna Ukkolan haastattelussa myös siitä, miten hän alisuoriutui koulussa tahallisesti, miten hän pahimpina aikoinaan kantoi tavaraa panttilainaamoon sekä tarinan siitä, miten hän päätyi toimittajaksi. 

    • 45 min
    7. Saimi Hoyer

    7. Saimi Hoyer

    Kansainvälisesti menestynyt malli, puhuja, kirjailija, yrittäjä ja sienihullu Saimi Hoyer luonnehtii itseään pelottomaksi ihmiseksi, joka ei kaihda epäonnistumisia. Hoyer ei pelkää tehdä täyskäännöksiä ja pyrkii ottamaan elämästään nyt kaiken irti. Näin ei ole ollut aina. Hoyer on kokenut elämässään suuren pysähtymisen lähes kuolemaan johtaneen sairastumisen vuoksi. Hurjien anoreksia- ja laihdutuslääkehuhujen velloessa julkisuudessa Saimi makasi sairaalasängyssä, valmistautui kuolemaan ja tapasi sairaalapapin. Bakteerisiirto kuitenkin pelasti hänet, ja Saimin uraan ja töihin keskittynyt elämä muuttui täysin. Hoyer puhuu Minä & Ukkola -podcastissa myös Punkaharjun hotelliprojektin vaikeista vuosista, joihin osui myös avioero. Konkurssin pelko ja ero tekivät ajasta hyvin rajun ja synkän. Hoyer kertoo myös merkityksellisestä suhteesta isäänsä, mallivuosistaan, jolloin hän joutui valehtelemaan ystävilleen, miten näytteleminen kaihertaa hänen mieltään sekä uusista aluista ja hänestä kirjoitettavasta kirjasta.

    • 46 min
    6. Arman Alizad

    6. Arman Alizad

    Juontaja, mestariräätäli, seikkailija Arman Alizad on elänyt pelon ja rauhattomuuden kanssa koko elämänsä. Lapsena Iranista vallankumouksen vuoksi paennut Alizad kertoo, että pelko on tavalla tai toisella ollut läsnä hänen elämässään aina, mutta hän on pystynyt valjastamaan pelon vahvuudeksi. Alizad kertoo käyvänsä säännöllisesti terapiassa vaarallisten ja henkisesti raskaiden kuvausmatkojensa jälkeen. Hän puhuu mieleenpainuvasta hetkestä, jonka hän koki ohjelmansa kuvauksissa intialaisessa avokrematoriossa, ja kuinka hän oli lähellä kuolemaa Etiopiassa. Alizad kuvaa Minä & Ukkola -podcastissa MoonTV-aikaansa synkäksi ajanjaksoksi, jolloin hänelle nousi julkisuus ja maine pahasti hattuun. Alizad kertoo häpeävänsä tuon ajan käytöstään ja sitä miten hän kohteli muita ihmisiä. Alizadin mukaan MoonTV:n konkurssi oli paras asia, mitä hänelle on tapahtunut: se opetti nöyryyttä ja osoitti miten kaikki voi loppua koska tahansa. Alizad puhuu Minä & Ukkola -podcastissa myös rakkaudesta, uusperhe-elämästä sekä unelmista.

    • 1 hr
    5. Anne Kukkohovi

    5. Anne Kukkohovi

    Malli, yrittäjä ja tv-kasvo Anne Kukkohovi kertoo potevansa huijarisyndroomaa kauneuden vuoksi. Hän on omasta mielestään vain hyvä meikkaamaan ja feikkaamaan. Kukkohovi korostaa, että hän ei ole ollut missään vaiheessa uraansa huippumalli. Kukkohovilla on ollut alusvaatekuvauksiin luonnostaan sopiva vartalo, eikä hän ole kärsinyt syömishäiriöistä. Korona-aika on Kukkohoville ollut kova koettelemus. Aika on ollut yhtä vuoristorataa: huikeita onnistumisia mutta valtavia pettymyksiä. Kukkohovi kuvaa olleensa syvissä vesissä, voineensa fyysisesti huonosti ja vältelleensä ihmiskontakteja. Kukkohovi puhuu Sanna Ukkolan haastattelussa myös julkisuudesta, veljensä itsemurhasta, elokuvateatterien välttelemisestä sekä haaveistaan muuttaa ulkomaille.

    • 1 hr 2 min

Top Podcasts In Society & Culture

Philosophize This!
Stephen West
Third Ear
Third Ear
Jagten på det evige liv
DR
Afhørt
Ekstra Bladet
Mørklagt
DR
De lovløse
DR