40 min

Yhdestä sataan asuntoon 2 vuodessa tarkasti suunnistaen - Hannu Airila osa ‪½‬ Ostan Asuntoja Podcast

    • Investing

Nyt on taas mielenkiintoista asuntosijoitustarinaa tarjolla, kun Hannu Airila kertoo, miten hän on onnistunut ostamaan, rahoittamaan, remontoimaan ja vuokraamaan asuntoja siten, että parissa vuodessa hän on kasvattanut toimintaansa siten, että on yhden asunnon vuokraamisen sijaan mukana vuokraamassa sataa asuntoa.

Flatco, palvelu, jonka avulla hoidat toistuvat vuokranantajan rutiinit joustavasti ja tehokkaasti, tarjoaa nyt kaikki jaksot kuunneltavaksi myös SoundCloudinkautta.
Kiitos Ostan Asuntoja Podcast -sponsorille:
Kiinnostaako sinua tarjota huolettomia uusia vuokrakoteja Suomen kasvukeskuksissa?

Peab on pohjoismainen yhteiskuntarakentaja, joka suunnittelee ja rakentaa tutkitusti* parhaan asiakastyytyväisyyden uusia koteja.
Asunnot sijaitsevat hyvillä paikoilla, ne suunnitellaan toimiviksi ja rakennetaan kunnolla täyttämään sijoitusasunnon omistajien tärkeimmät kriteerit. Huolettomuutta voi halutessaan lisätä ulkoistamalla vuokrauksen luotettavalle yhteistyökumppanille.
Ainoastaan avainasiakkaat saavat tiedon asuntosijoittajille suunnatuista erikoistarjouksista. Käy liittymässä helposti osoitteessa peabkoti.fi/avainasiakas.
Lue Peabin sivuilta: Asuntosijoittaminen uudiskohteisiin
Lisätietoa mainituista lähteistä, podcastin vieraasta ja hänen ajatuksistaan:
Ostan Asuntoja Podcast #38 – “Olen Vuokranantaja ja ylpeä siitä” – Pia Helkiö
Nuppineula nettisivut
Asuntosalkunrakentaja.fi
Sijoitusasunnot.com
Ruuhi Invest nettisivut
Kiitos Ostan Asuntoja -sisällön mahdollistavalle sponsorille:

Asuntopehtoori on vuokranantajan perustama yritys, joka tarjoaa vuokravälitystä alkaen 500 euron palkkiolla, johon sisältyy ensimmäisen vuoden ajalta vuokratakuu. Mainitse vuokravälitystoimeksiannon yhteydessä ”Ostan Asuntoja” ja saat 5%:n alennuksen palkkiosta.
Tarjolla on myös “avaimet käteen” vuokra-asunnon hallinnointipalvelua 35 euron kuukausihinnalla Tampereella ja sen lähialueilla. Näin voit ulkoistaa sijoitusasuntosi vuokraustoiminnan kokonaisuudessaan. Lisätietoa asuntopehtoori.fi
Asuntopehtoorin Blogista: Kumpi oli ensin: asunnon arvo vai vuokra?
Ostan Asuntoja YouTube: Mistä sijoitusasunnon arvonnousu syntyy? YouTube #62
Ostan Asuntoja YouTube -kanavan voi tilata tästä
Asuntosijoittajan ja vuokranantajan verotuksen ja OmaVeron käytön ohjeet – Blogi #149
* Peab jo kolmatta kertaa peräkkäin ykkönen