1 hr 5 min

72. "Kulta ei ole sijoitus" Sam Laakso Ostan Asuntoja Podcast

    • Investing

Tällä kertaa poiketaan Ostan Asuntoja Podcastin kuvauksen mukaisesta haastateltavasta, sillä vieraana on henkilö, joka ei omista sijoitusasuntoja eikä toimi vuokranantajana.
Hyvän sijoittajan yksi perusominaisuus on jatkuva opiskelu esimerkiksi lukemalla. Lukeminen tulisi tapahtua laajemmalla pohjalla kuin pelkästään asuntosijoituskirjoja kahlaamalla. Tämän kerran jaksossa sivutaan toki  asuntosijoittamista mutta se tarjoaa juuri sitä laajempaa perspektiiviä, jota menestyvän asuntosijoittajan pitäisi myös hahmottaa.
Käymme Samin kanssa läpi asioita laajalla kirjolla:
Sam kertoo kultaa käsittelevän laadukkaan lopputyönsä sisällön, jolloin kuuntelija saa käsityksen, mitä kaikkea siitä voisi oppia pikakierros on modifioitu mutta sitäkin kiinnostavampi jos kulta ei ole sijoitus, mitä se sitten on kullan eurohinta vai euron kultahinta - häh? mitkä ovat kullan hinta-ajurit miten eri keskuspankkien käyttäytyminen on muuttunut kullan myymisen ja ostamisen suhteen mitkä ovat asuntosijoituksen ja kullan yhteneväisyydet ja erot milloin ja miksi kulta voisi sopia asuntosijoittajan salkkuun miksi fyysistä kultaa - ei kulta-ETF:iä säilytys lattialaudan alla, tallelokerossa vai yksityisessä holvissa - miksi miten Samin työnantaja Voima Gold toimii Jakson kuuntelu ei edellytä kullan omistamista mutta siitä voi seurata kultakuume.

Flatco, palvelu, jonka avulla hoidat toistuvat vuokranantajan rutiinit joustavasti ja tehokkaasti, tarjoaa nyt kaikki jaksot kuunneltavaksi myös SoundCloudin kautta.
Kiitos Ostan Asuntoja Podcast -sponsorille:
Kiinnostaako sinua tarjota huolettomia uusia vuokrakoteja Suomen kasvukeskuksissa?

Peab on pohjoismainen yhteiskuntarakentaja, joka suunnittelee ja rakentaa tutkitusti* parhaan asiakastyytyväisyyden uusia koteja.
Asunnot sijaitsevat hyvillä paikoilla, ne suunnitellaan toimiviksi ja rakennetaan kunnolla täyttämään sijoitusasunnon omistajien tärkeimmät kriteerit. Huolettomuutta voi halutessaan lisätä ulkoistamalla vuokrauksen luotettavalle yhteistyökumppanille.
Ainoastaan avainasiakkaat saavat tiedon asuntosijoittajille suunnatuista erikoistarjouksista. Käy liittymässä helposti osoitteessa peabkoti.fi/avainasiakas. 
Lue Peabin sivuilta: Asuntosijoittaminen uudiskohteisiin
Lisätietoa mainituista lähteistä, podcastin vieraasta ja hänen ajatuksistaan:
Sam Laakso - The Future of Gold from 2019 to 2039 -lopputyö skalcapital.com 
Ray Dalio - Big Debt Crisis; Adlibris Sidottu
Alexis Stenfors - Riskitekijä; Adlibris Sidottu, Adlibris E-kirja
James Rickards - Aftermath; Adlibris Nidottu, Audible
Reinhart, Rogoff - This time is different; Adlibris Nidottu, Adlibris E-kirja, Audible
Sam Laakso Twitter
Voima Gold nettisivut
Kiitos Ostan Asuntoja -sisällön mahdollistavalle sponsorille:

Asuntopehtoori on vuokranantajan perustama yritys, joka tarjoaa Vuokravälitystä alkaen 500 euron palkkiolla, johon sisältyy ensimmäisen vuoden ajalta vuokratakuu.
Tarjolla on lisäksi “avaimet käteen” vuokra-asunnon Huolenpitopalvelu 35 euron kuukausihinnalla. Näin voit ulkoistaa sijoitusasuntosi vuokraustoiminnan kokonaisuudessaan. Palveluun sisältyy pysyvä vuokratakuu.
Asiakkaiden kysynnän vuoksi Asuntopehtoori on kasvanut ja tarjoaa nyt myös asuntojen myyntivälitystä.
Mainitse toimeksiannon yhteydessä ”Ostan Asuntoja” ja saat 5 %:n alennuksen palkkiosta.  
Asuntopehtoorin Blogista: Ammattisijoittajan kolme strategiaa 
 
Suvi “Think a Million” Schwab Osa 1 – Ostan Asuntoja Podcast #70
Miljonääriksi asuntosijoittamisella – osa 1 ”Ajattele miljoonaa” – Blogi #174
Ostan Asuntoja YouTube -kanavan voi tilata tästä
 Ostan Asuntoja IGTV:stä löytyy jo yli 50 videota
* Peab jo kolmatta kertaa peräkkäin ykkönen
Kaupallinen varoitus
Mikäli kiinnostut hankkimaan edellämainittuja tu

Top Podcasts In Investing