1 hr 1 min

Joonatan "Airbnb ja kalustetut asunnot" Voltti Osa 1 Ostan Asuntoja Podcast

    • Investing

Joonatanin nettisivuilta: "Matkan aikana olen saanut kohdata kaikki sisäiset pelkoni ja uskomukseni, jotka pitivät minua kiinni elämässä, joka ei tuntunut enää vuosiin omalta. Vaikka matkaa on vielä jäljellä, niin uusi päämääräni on jo kirkastunut: Haluan inspiroida muita löytämään todellisen potentiaalinsa ja kykynsä loputtomalta tuntuvien pelkojen ja ulkoa tulevien odotusten ristipaineessa".
Osassa 1, ennen kuin siirrymme puhumaan Airbnb:stä ja asuntojen kalustettuna vuokraamisesta, Joonatan kertoo aika avoimesti siitä, miten burn out alkoi hiipimään hänen elämäänsä ja miten kaikki "itsensä kehittämis" -kirjojen mukaiset rutiinit ja terveet elämäntavat eivät riittäneet nostamaan häntä suonsilmästä vaan hänen oli pakko muuttaa elämä suurelta osin. Lisäksi käymme läpi
Joonatanin Airbnb- toiminnan epäröiviä ja hitaita ensiaskeleita miten hän päätyi nykyiseen toimintamalliinsa miten Airbnb täydentää kalustettujen työsuhdeasuntojen vuokrausstrategiaa mite kaikkea pitää ymmärtää ennen kuin lähtee Airbnb-vuokranantajaksi miten sijoituskriteerit voivat poiketa "osta ja pidä" asuntosijoittajan tyhjänä vuokrattavien sijoitusasuntojen kriteeristöstä voiko Airbnb-toiminnan aloittaa ilman pääomia miten lasketaan oman työ arvoa Lopussa on 1.4.2020 nauhoitettu lisäosa, jossa käydään koronaviruksen aiheuttamia muutoksia Airbnb-toimintaan ja Joonatan antaa valoa tunnelin toiseen päähän.

Flatco on palvelu, jonka avulla hoidat toistuvat vuokranantajan rutiinit joustavasti ja tehokkaasti.
Kiitos Ostan Asuntoja Podcast -sponsorille:
Kiinnostaako sinua tarjota huolettomia uusia vuokrakoteja Suomen kasvukeskuksissa?

Peab on pohjoismainen yhteiskuntarakentaja, joka suunnittelee ja rakentaa tutkitusti* parhaan asiakastyytyväisyyden uusia koteja.
Asunnot sijaitsevat hyvillä paikoilla, ne suunnitellaan toimiviksi ja rakennetaan kunnolla täyttämään sijoitusasunnon omistajien tärkeimmät kriteerit. Huolettomuutta voi halutessaan lisätä ulkoistamalla vuokrauksen luotettavalle yhteistyökumppanille.
Ainoastaan avainasiakkaat saavat tiedon asuntosijoittajille suunnatuista erikoistarjouksista. Käy liittymässä helposti osoitteessa peabkoti.fi/avainasiakas. 
Lue Peabin sivuilta: Asuntosijoittaminen uudiskohteisiin
Lue (11/2019) kirjoitus: Hyvä rakennuttaja on asuntosijoittajan ystävä
Lisätietoa mainituista lähteistä, podcastin vieraasta ja hänen ajatuksistaan:
Joonatan Voltti nettisivut, josta löytyy myös Blogi ja Airbnb-verkkokurssin tiedot
Joonatan Voltti LinkedIn, Twitter, Facebook
Kiitos Ostan Asuntoja -sisällön mahdollistavalle sponsorille:

"Sijoitusasunnot.com tarjoaa hyvätuottoisia sijoitusasuntoja alle markkinahintojen ja arvokasta tietoa sekä ajankohtaisia näkemyksiä asuntosijoittamisesta. Käy katsomassa uusimmat kohteet, liittymässä sähköpostilistalle, lataamassa ilmaiset asuntosijoittajan työkalut ja katsastamassa uusimmat artikkelit osoitteesta www.sijoitusasunnot.com!”
Ostan Asuntoja Podcast #18 – Yrittäjä, asuntosijoittaja, toimitusjohtaja Henri Neuvonen osa 1
Käy lukemassa Sijoitusasunnot.comin Blogista: Kuinka korona iskee asuntosijoittajiin?
Asuntosijoittajan ja vuokranantajan 2019 veroilmoitus OmaVerossa – Blogi #196

Mikä on vuokraustoimintasi tilanne huhtikuun alkupuolella? – YouTube #109

Ostan Asuntoja YouTube -kanavan voi tilata tästä
* Peab jo kolmatta kertaa peräkkäin ykkönen