33 min

Kasvata tiedolla_AgriHubi podcast: Menestys syntyy osaamisesta LukePodcast

    • Science

Opi uutta elämän ajan! MTK:n koulutusjohtaja Susanna Aro ja MTK-Uudenmaan liiton puheenjohtaja Aleksis Kyrö vaihtavat ajatuksia jatkuvan oppimisen merkityksestä maatalousyrittämisessä.

"Koulutus ei mene koskaan hukkaan. Laaja-alaisuus auttaa löytämään hassuja syy-yhteyksiä", Aleksis Kyrö korostaa ja kertoo esimerkin siitä, miten putkimies ja lääkäri löysivät yhteisen näkökulman.

"Opiskelun aikana syntyneet verkostot ovat kestäneet läpi elämän ja niistä on ollut hyötyä elämän eri tilanteissa", listaa Susanna Aro opintojen etuja.

Aleksis Kyrö on laajentanut verkostoitumistaan maatalousverkoston lisäksi muillekin rajapinnoille hiililaskennan ja biodiversiteettikartoitusten myötä.

"Vihreä siirtymä tuntuu olevan maatalousyrittäjien joukossa hieman kirosanan maineessa. Ensimmäinen asia olisi kertoa siitä mahdollisuuksien näkökulmasta, ei uhkana.

"Digitalisaation kautta löytyy mahdollisuuksia, traktoria ajaessakin voi kouluttaa itseään!"

"Viljelijä ei voi olla kiinnostunut ihan kaikesta, suurimmalle osalle datan pitää olla visualisoidussa ja selittävässä muodossa, jotta voi tehdä päätöksiä."

Kuka koneet huoltaa? Aleksis Kyrön koneet huoltaa insinööritaustainen naapuriviljelijä pajassaan. Kolmiportainen järjestelmä huolloille, tietokoneiden takia hartiapankkikorjaaminen ei kaikissa tilanteissa enää riitä. Uusia erikoisalueita tarvitaan, kun esimerkiksi traktoreiden teknologia kehittyy. Kun ostat traktorin, ostatko myös sen ohjelmiston?

Susanna Aro on kerännyt osaamiskarttaa maatalousyrittäjän osaamisesta. Sinne on kertynyt paljon vaatimuksia maatalousyrittäjän osaamiselle, mutta mitään ei tunnu jäävän pois. Onko poisoppiminen vaikeaa vai onko koko ajan tullut lisää vaatimuksia? Pätevätkö luonnon havainnot järven jäiden lähtemisestä edelleen päätöksenteon perustaksi?

Ovatko sosiaaliset taidot uusi vaatimus, jota pitää vahvistaa? Kulttuuria pitkään harrastunut Aleksis Kyrö kaipaa tupailtojen tapaista yhteisöllisyyttä. Facebookin Maajussien 12 000 tuottajan kohtaamispaikan lisäksi tarvitaan tapaamista läsnä.

Opiskelija- ja vertaiskaverit voivat olla kaukanakin - miten saadaan laajemmankin porukan tapaamisia, pohtii Aleksis Kyrö. (Vink vink Aleksikselle ja muille maatalousyrittäjille: AgriHubin verkostoalustalle keskusteluryhmän voi perustaa helposti tai kutsua osaajia Teematreffeille pohtimaan asiaa - voi perustaa myös suljetun ryhmän).

Maa- ja metsätaloustieteen tohtori Susanna Aron tontilla on koulutus-, tutkimus- ja tiedepolitiikan edunvalvonta. Viikistä pitkän kaavan mukaan valmistunut agronomi Aleksis Kyröllä on maatalousyritys Orimattilassa, päätuotantosuuntana hevosten koulutus, oheistuotantona heinän tuotantoa ja perusmaataloutta.

#Tiedonjano #Tietotaito #JatkuvaOppiminen #Osaamisvaje #SosiaalisetTaidot #Moniosaaminen #Verkostot #Vertaistuki #maatalousyrittäminen #identiteetti #Digitalisaatio #Data #resilienssi #armo #AgriHubi

Top Podcasts In Science

Tiedekulma podcast
Helsingin yliopisto
Utelias mieli
Helsingin yliopisto
The Fourier Transforms and Its Applications
Brad Osgood
Ämmämafia
Ämmämafia
Sean Carroll's Mindscape: Science, Society, Philosophy, Culture, Arts, and Ideas
Sean Carroll | Wondery
Science Weekly
The Guardian