3 jaksoa

Podcast suomalaisten yrittäjien, innovaattoreiden ja perustajien matkasta – alkuperäisestä ideasta tähän hetkeen. Heidän itsensä kertomana.


Unelma yrittäjyydest‪ä‬ Jesse Kaislavuo

    • Liiketoiminta
    • 5,0 • 4 arviota

Podcast suomalaisten yrittäjien, innovaattoreiden ja perustajien matkasta – alkuperäisestä ideasta tähän hetkeen. Heidän itsensä kertomana.


    Petteri Malinen: Rela-Group

    Petteri Malinen: Rela-Group

    Rela-group on Suomen laajin hierontaan keskittynyt ketju ja alansa markkinajohtaja. Vuonna 2018 yrityskaupan myötä Terveystalon omistukseen siirtynyt yhtiö palvelee asiakkaitaan tänä päivänä 58 eri toimipisteessä. Osana yrityksen liiketoimintaa on hierojakoulu, josta on valmistunut suurin osa yhtiön palveluksessa olevista itsenäisistä hierojista. Tämä kaikki sai alkunsa kahden kaverin rohkeasta kokeilusta. Kolmen ensimmäisen toimipisteen sijainnit olivat Forssa, Mäntsälä ja Kouvola – miten tästä päädyttiin yrityskauppaan pörssiyhtiön kanssa vain vajaassa kahdeksassa vuodessa? Vastauksen kysymykseen saat kuuntelemalla jakson!

    • 37 min
    Mikael Rautanen: Inderes

    Mikael Rautanen: Inderes

    Vuonna 2009 kahden korkeakouluopiskelijan perustama analyysipalveluyhtiö Inderes on tuttu monelle suomalaiselle piensijoittajalle. Yhtiö tarjoaa analyysejä yli sadasta kotimaisesta pörssiyhtiöstä, palvellen yli 100 000 käyttäjäänsä. Tässä jaksossa Inderes:n perustaja ja toimitusjohtaja Mikael Rautanen jakaa tositarinansa siitä, miten "harrastustoiminnasta" syntyi yksi maamme seuratuimmista sijoitussuositusten antajista. Millä tavoin tänä päivänä Helsingin pörssin luetuin markkinakatsaus päätyi alkujaan Inderesin tuottamaksi? Millaisten pyyntöjen pohjalta yhtiö on matkan varrella kasvanut? Vastaukset näihin kysymyksiin saat kuuntelemalla tämän jakson!

    • 41 min
    Antti Innanen: Dottir & Dot. Legal Design

    Antti Innanen: Dottir & Dot. Legal Design

    Tässä jaksossa sarjainnostujaksi itseään kuvaava Antti Innanen avaa tarinaa asianajotoimisto Dottir:n ja legal design toimisto Dot:n takaa. Millä tavoin uusi yritys voi erottautua kilpailulla markkinalla? Mitä tarkoittaa legal design? Miten tiimin kokoonpanolla voidaan vaikuttaa lopputuotteeseen myös juridiikan alalla? Muun muuassa näihin kysymyksiin saat ajatuksia tästä jaksosta.

    • 27 min

Asiakasarvostelut

5,0/5
4 arviota

4 arviota

Suosituimmat kategorian Liiketoiminta podcastit

Puheenaihe
Leevi Leivo, Rami Kurimo
#rahapodi
Nordnet
Sijoituskästi
Teemu Liila ja Kevin van Dessel
M&A
Mika Maliranta & Matti Apunen
Startup-ministeriö
Jyri Engeström & Timo Ahopelto
#neuvottelija
Sami Miettinen