24 episodes

Second Act -podcastissa annamme elokuvalle toisen mahdollisuuden. Parin-kolmen viikon välein kolme kaverusta – käsikirjoittaja, leikkaaja ja toimittaja – kaivaa arkistoista unohdetun elokuvan ja katsoo sen ilman ennakkokäsityksiä. Haukuttiinko kasarileffa aikanaan pataluhaksi? Ovatko kaikki unohtaneet 1970-lukulaisen italoihmeen? Mitä vikaa suomalaisessa elokuvassa muka on? Kuuntelemalla kaikki selviää.

Second Act Jaakko Kakko, Antti Pesonen, Olli Sulopuisto

    • TV & Film

Second Act -podcastissa annamme elokuvalle toisen mahdollisuuden. Parin-kolmen viikon välein kolme kaverusta – käsikirjoittaja, leikkaaja ja toimittaja – kaivaa arkistoista unohdetun elokuvan ja katsoo sen ilman ennakkokäsityksiä. Haukuttiinko kasarileffa aikanaan pataluhaksi? Ovatko kaikki unohtaneet 1970-lukulaisen italoihmeen? Mitä vikaa suomalaisessa elokuvassa muka on? Kuuntelemalla kaikki selviää.

    Vuoden 2013 parhaat elokuvat

    Vuoden 2013 parhaat elokuvat

    Viisi elokuvaa. Kolme miestä. (Tai siis jokaisella viisi elokuvaa, paitsi jos on samoja niin sitten niitä ei tavallaan käydä toiseen kertaan läpi äsch.) Pointti on kuitenkin se, että Second Act -podcast iskee miljoonan voltin lailla vuoden 2013 parhaiden elokuvien kimppuun.

    • 1 hr 35 min
    Rambo: First Blood Part II (USA, 1985)

    Rambo: First Blood Part II (USA, 1985)

    Te kutsutte sitä helvetiksi, mutta Second Act -podcastille se on koti. Jälleen kerran tiemme vei Sylvester Stallonen hellään huomaan katsomaan valkokankaalta, miten Rambon toinen viidakkokeikka oikein sujui. Puhetta riitti niin Rambo – taistelija 2 -elokuvasta kuin kaikkea sitä ympäröivästä. Nostalgialle … Lue koko merkintä →

    • 1 hr 13 min
    Star Wars Holiday Special (USA, 1978)

    Star Wars Holiday Special (USA, 1978)

    Mitä olisi joulu ilman ystäviä, yletöntä mässäilyä ja Second Act -podcastin joulujaksoa? Se olisi aivan surkea joulu, joten onneksi siltä vältytään tänäkin vuonna. Sillä katso, ex internete lux, ja valo johdatti kolme viisasta miestä Star Wars Holiday Specialin äärelle. Ja … Lue koko merkintä →

    • 51 min
    Nightbreed: The Cabal Cut (UK, 2012)

    Nightbreed: The Cabal Cut (UK, 2012)

    Tässäpä todellinen second act -elokuva. Nightbreed: The Cabal Cut on nimittäin fanien restauroima versio Nightbreed-elokuvasta, jonka studio aikanaan vei ohjaaja-kirjailija Clive Barkerin käsistä ja pani kokonaan uuteen uskoon. Nyt, vuosikymmeniä myöhemmin, se on palautettu (lähes) alkuperäiseen loistoonsa. Totta kai uskalias … Lue koko merkintä →

    • 37 min
    James Bond, osa 002

    James Bond, osa 002

    Second Actin definitiivinen Bond-keskustelu venähti sen verran pitkäksi, että emme ehtineet edes puhua musiikista ensimmäisen puolitoistatuntisen aikana – puhumattakaan äärimmäisen tärkeästä debatista siitä, kuka on ollut paras Bond-näyttelijä. Eihän sellainen käy päinsä. Linkkejä Spotify-soittolista (aakkosjärjestyksessä): The Bond Themes That Could … Lue koko merkintä →

    • 56 min
    James Bond, osa 001

    James Bond, osa 001

    Kun taivas putoaa, vain muutos on pysyvää. 002nd Act -podcast päätti Skyfallin kunniaksi selvittää, mitkä ovat kaikkien aikojen parhaat James Bond -elokuvat. (Skyfall-spoilereihin päästään vasta tunnin jälkeen, joten voit oikein hyvin kuunnella jakson, vaikka elokuva olisi vielä näkemättä.) Jokainen valitsi … Lue koko merkintä →

    • 1 hr 23 min

Top Podcasts In TV & Film

The Rest Is Entertainment
Goalhanger Podcasts
Kermode & Mayo’s Take
Sony Music Entertainment
Keeping Up Appearances: The Luxury Podcast
Audio Always
The Empire Film Podcast
Bauer Media
The Jimmy Star Show With Ron Russell
The Jimmy Star Show with Ron Russell
The Bachelor Of Buckingham Palace
Vespucci

More by Jakso

Kirjoittamisesta
Erkka Mykkänen
Minä & minä
Anni Gullichsen ja Sisko Savonlahti
Amerikka
Veera Luoma-aho
Tuplariimi
Eetu Karppanen ja Lauri Ojanen
Anton & Joonas
Anton Vanha-Majamaa ja Joonas Kuisma
Lähdesuoja
Olli Sulopuisto