57 min

Kolonialismin loppu ei taannut edistystä kolmannelle maailmalle Huominen on huonompi

    • Society & Culture

Globalisaatio tapahtuu aina jonkun ehdoilla. Uuden ajan alussa eurooppalaiset olivat taloudellisesti vahvimpia, siksi maailma muuttui eurooppalaiseksi. Nyt kolonialistinen järjestelmä on purkautunut, mutta ongelmat eivät ole kadonneet entisten siirtomaiden itsenäistyttyä.

Joissain tapauksissa ihmisoikeuksien kunnioittaminen on nyt heikompaa kuin siirtomaahallinnon alaisuudessa; 1800-luvulla varsinkin brittiläinen siirtomaavalta ehkäisi ihmisoikeusrikkomuksia. Myös investoinnit kolmannen maailman maihin ovat vähentyneet. Pekka Vahvasen vieraana oleva maailmanpolitiikan professori Teivo Teivainen painottaa, että varsinkin taloudessa vahvat ja rikkaat valtiot määrittävät edelleen pelisäännöt ja alistavat rakenteellisesti heikompia.

Top Podcasts In Society & Culture

More by YLE