5 avsnitt

Tämä podcast on tutkimusmatka elämän ja ihmisyyden eri teemoihin. Käyn inspiroivien vieraideni kanssa avoimia keskusteluja esimerkiksi johtajuudesta, rohkeudesta ja haavoittuvuudesta. Uteliaisuudesta elämään.

Uteliaisuudesta elämään Jesse Kaislavuo

    • Utbildning

Tämä podcast on tutkimusmatka elämän ja ihmisyyden eri teemoihin. Käyn inspiroivien vieraideni kanssa avoimia keskusteluja esimerkiksi johtajuudesta, rohkeudesta ja haavoittuvuudesta. Uteliaisuudesta elämään.

    4. Rohkeus w/ Henna Palosaari

    4. Rohkeus w/ Henna Palosaari

    Henna pyöräili viime kesänä Suomen ympäri – yhteensä 4877 kilometriä. Ensimmäisen pyöränsä hän osti noin kuukausi ennen matkaan lähtöään. Henna itse kuvailee tapahtunutta ”pienenä pyöräreissuna”. Mistä syntyy ajatus lähteä tällaiseen reissuun? Mitä on rohkeus? Keskustelimme Hennan kanssa näistä kysymyksistä. Uteliaisuudesta elämään…

    • 35 min
    3. Itsekriittisyys w/ Ilkka Herola

    3. Itsekriittisyys w/ Ilkka Herola

    Itsekriittisyys lienee oman kehittymisemme tehokkain työväline, samalla ollen mahdollisesti myös suurin tyytyväisyyden este. Tässä jaksossa tuore yhdistetyn MM-hopeamitalisti Ilkka Herola avaa itsekritiikin pohdintojaan ammattiurheilijan näkökulmasta. Loppuuko kehitys todella tyytyväisyyteen? Voiko menestys olla vain onnellisen elämän sivutuote? Mietitään tätä... Uteliaisuudesta elämään...

    • 44 min
    2. Hierarkia w/ Katri Junna

    2. Hierarkia w/ Katri Junna

    Pohdimme Katrin kanssa hierarkiaa ja johtamista erityisesti työelämän näkökulmasta. Katri on kansainvälisen asiantuntijaorganisaatio Netlight:n partneri ja avaa jaksossa heidän tapaansa organisoitua. Miten rakenteellinen hierarkia istuu ihmisläheiseen ja arvopohjaiseen tapaan johtaa? Olisiko meillä vaihtoehtoisia tapoja organisoitua? Uteliaisuudesta elämään...

    • 52 min
    1. Ego w/ Sami Markkanen

    1. Ego w/ Sami Markkanen

    Ego. Sellainen meillä kaikilla on. Kurkistamme tässä jaksossa kollegani Samin kanssa avoimesti omien egojemme sisään. Uteliaisuudesta elämään...

    • 51 min
    0. Esittely

    0. Esittely

    Vieraani esittelevät jokaisen jakson yhteydessä itsensä, joten tein lyhyen esittelyn myös itsestäni. Kuka olen ja minkälaisiin aiheisiin tässä podcastissä syvennytään... Uteliaisuudesta elämään.

    • 1 min.

Mest populära poddar inom Utbildning

SMART PRAT
SMART PSYKIATRI
Max Tänt med Max Villman
Max Villman
Sjuka Fakta
Simon Körösi
The Mel Robbins Podcast
Mel Robbins
Hundtränarpodden
Maria Brandel
I väntan på katastrofen
Kalle Zackari Wahlström