37 min

83. Katie Gingerich Roviopod

    • True Crime

Katie eli hyvin uskonnollisessa ja vanhoillisessa amissi-yhteisössä.
Hänen suurin haaveensa oli löytää puoliso, jolle perinteet ovat yhtä tärkeitä kun ne olivat katielle.
Yhteisön nuoret miehet olivat jo varattuja muille naisille, niinpä Katien täytyi rakentaa suhdetta sen ainoan nuoren miehen kanssa, jolla ei morsianta vielä ollut, miehen joka haaveili aivan toisenlaisesta elämästä.
Ed halusi jättää yhteisön ja alkaa työskentelemään ajoneuvojen parissa.

Tämä on Katie ja Ed Gingerichin todella surullinen tarina. Tarina, jossa kumpikaan ei saanut sitä mistä haaveili ja joka päättyi tavalla, jota kukaan ei olisi osannut edes kuvitella.

musiikki: Niko Korteniemi

Top Podcasts In True Crime

Dead Man Running
BBC Radio Scotland
Murder in Apartment 12
NBC News
The Adults in the Room
libo/libo
Swindled
A Concerned Citizen
Bedtime Stories
Ballen Studios
True Crime with Kendall Rae
Mile Higher Media & Audioboom Studios