1 hr 28 min

Krista Ruusunen - Kun elämä antaa ja meinaa ottaa. Miten säilyttää onni ja suunta elämässä, vaikka kohtaa suuria haasteita. Mutta myös yrittäjyydestä, taiteilijuudesta ja sienestämisestä‪.‬ Jaakko Päätalo Show

    • Business

Mitä tarkoittaa onni ja onnellisuus? Mikä on oikeasti tärkeätä elämässä? Tässä kysymyksiä, jota varmasti me kaikki joskus mietitään. Krista on tullut miettineeksi näitä asioita elämässään paljon. Kristan elämäntarina on erinomaisen opettavainen ja mielenkiintoinen lähtien lapsuusajasta ja miten hän ponnistaa maailmalle pienestä kylästä keski-Suomesta, perustaa oman yrityksen tanssin ympärille nuorena, sairastuu syöpään, kahdesti, selättää ne ja elämä jatkuu positiivisella asenteella. Kristan elämään on tullut haastetta monen ihmiselämän verran, mutta kaiken tämän keskellä hän on säilyttänyt onnellisuuden elämässään ja pystynyt pitämään jollain tavalla punaisen langan käsissään. Krista on hyvin taiteellinen ihminen tanssin ja musiikin kautta, ja se näkyy hänen ajatusmaailmassaan vahvasti. Tässä keskustelussa käydään Kristan elämää läpi ja selvitetään hänen ajatusmaailmastaan ja opitaan häneltä hirmuisesti. Tästä keskustelusta sain niin paljon irti, ja toivon, että saat sinäkin. Hyviä kuunteluhetkiä 3
Hosted on Acast. See acast.com/privacy for more information.

Top Podcasts In Business

The Game w/ Alex Hormozi
Alex Hormozi
Think Fast, Talk Smart: Communication Techniques
Stanford GSB
PBD Podcast
PBD Podcast
Fintech Leaders
Miguel Armaza
Сделано с нуля
Чернобаев Николай
180 градусов
Шторм