49 min

Asuntosijoitusperhe Inc. Esa Kejonen Osa 2 Ostan Asuntoja Podcast

    • Investing

Välillä itsekin hämmästyn, kuinka paljon erilaisia tapoja on harjoittaa asuntosijoittamista. Esa Kejosen tarinan myötä saadaan taas uusi asuntosijoittamisen tapa organisoitua Ostan Asuntoja Podcastin kuuntelijoiden sulateltavaksi. Vaikka mukana on kaikki asuntosijoittamisen kannattavuuden elementit, jotenkin editointiluurit päässäni tuntui siltä, että pääsin mukaan johonkin erikoiseen tarinaan.
Mieleen tuli oman kotini täysremontti, jossa isälläni oli merkittävä panos. Pääsin tekemään remontin yhdessä isäni kanssa. Isäni ollessa vielä hyvässä kunnossa, iloitsin pääsääntöisesti omien käsieni jäljistä toki kiitollisena isälle kaikesta avusta. Nyt kun oma isäni valvoo tekemisiäni pilven reunalta, hänen asentamansa kattopellit ja nurkkalaudat, 45 m2:n terassi ja moni muu palanen muistuttaa ikuisesti yhteisistä remonttikuukausistamme. Myös kylpyhuoneen suihkun lattiasta puuttuvat kaadot muistuttavat joka päivä, miten ihmeessä pystyimme yhdessä sellaisen mokan tekemään. Tämän kaltainen arvokas lisämauste ei jää epäselväksi Esan tarinassa.
Osassa 1 juttelemme koronaviruksesta, etätyöstä ja tarpeesta fyysiseen läsnäoloon. Tätä on asuntosijoittajankin syytä alkaa pohtimaan, miten asuntojen toiminnalliset tarpeet muuttuvat, vaikka korona olisi jo selätetty. Matkalla selviää myös, miten pesäpalloilija ja opettaja kiinnostui sijoittamisesta ja yrittämisestä.
Osassa 2 juttu jatkuu perheen asuntosijoitusstrategiasta ja -kriteereistä ja mitä hyötyä niiden kiinnittämisestä on. Juttelemme, miten olla myyjälle tai pankille vakuuttava ja miten tehdä lemmikkiystävällisen vuokranantajan lemmikkikestävä remontti. Ja lopussa on aimo annos itsensä kehittämisestä kiinnostuneille sekä Esan soveltamia käytäntöjä että kirjoja ja muita tietolähteitä, joista asioita voi opiskella lisää.
Esa on tällä hetkellä työtön muttei tekemätön. Jos korona on vienyt työpaikan tai johtanut lomautukseen, jaksosta voi saada inspiraatiota eteenpäin katsomiseen ja positiivisuuteen.
Kiitos Ostan Asuntoja -sisällön mahdollistavalle sponsorille:
Onko sinulla ollut pitkään asunto myymättä? Tai onko asuntoa vaikea saada vuokralle kovan kilpailun takia?
Rentel tarjoaa virtuaalisisustuspalvelua, jonka avulla saat asunnon erottumaan muista kohteista. Rentel sisustaa asuntosi kuvat tyylikkääksi moderneilla huonekaluilla jolloin potentiaalinen ostaja tai vuokralainen pystyy helposti hahmottamaan mittasuhteet ja näkemään asunnon kotinaan.
Alla esimerkki Rentelin virtuaalisisustamasta 70-luvun kerrostaloyksiöstä. Jos olisit itse etsimässä asuntoa kumpi herättäisi mielenkiintosi?

Virtuaalisisustus nopeuttaa tutkitusti* myyntiä ja vuokraamista, erottaa kohteen muista asunnoista ja auttaa parhaassa tapauksessa saamaan korkeamman hinnan tai vuokran.
Käy katsomassa esimerkkejä sisustuksista ja tilaa virtuaalisisustus osoitteesta rentel.fi/virtuaalisisustus
Kiitos Ostan Asuntoja Podcast -sponsorille:
Kiinnostaako sinua tarjota huolettomia uusia vuokrakoteja Suomen kasvukeskuksissa?

Peab on pohjoismainen yhteiskuntarakentaja, joka suunnittelee ja rakentaa tutkitusti* parhaan asiakastyytyväisyyden uusia koteja.
Asunnot sijaitsevat hyvillä paikoilla, ne suunnitellaan toimiviksi ja rakennetaan kunnolla täyttämään sijoitusasunnon omistajien tärkeimmät kriteerit. Huolettomuutta voi halutessaan lisätä ulkoistamalla vuokrauksen luotettavalle yhteistyökumppanille.
Ainoastaan avainasiakkaat saavat tiedon asuntosijoittajille suunnatuista erikoistarjouksista. Käy liittymässä helposti osoitteessa peabkoti.fi/avainasiakas. 
Lue Peabin sivuilta: Asuntosijoittaminen uudiskohteisiin
Asiakaskokemusvideoita Peabin sivuilta, mukana myös asuntosijoittajia
* Peab jo kolmatta neljättä kertaa peräkkäin ykkönen
Lisätietoa mainituista lähteistä, podcastin vieraasta ja hänen ajatuksistaan:
Mentaalipalloa nettisivut
#rahapodi jakso 72 -