Mausta Antti ja Ilkka
-
- Arts
Mausta on podcast, jossa Antti ja Ilkka keskustelevat ruoasta, ruoanlaitosta, raaka-aineista, syömisestä sekä elämästä, jota ilman ruokaa ei olisi. Podcast-isännät ovat opetusalalla toimivia perheenisiä, joille ruoka merkitsee ravinnon lisäksi kulttuuria ja sivistystä, ja jotka aika ajoin haikailevat kadottamiensa kokkiunelmien perään.
-
44 Asiakkaita, tapojensa orjia ja matsia Eastonissa
Viikon jaksossa Antti ja Ilkka ovat alkua myöten tapojensa orjia. Aiheena muun muassa asiakkaan rooli ja tehtävä onnistuneessa asiakaspalvelutilanteissa. Antti paljastaa, millaiseksi meno voi yltyä aivan tavallisella urheilukauppareissulla, ja lopussa kerrotaan, mitä uutta Mausta-maailmassa on luvassa alkuvuodesta 2024.
-
43 Mökkispesiaali eli shepherd's pie uuniin Slovenia-Suomi-ottelua odottaessa
Viikon jaksossa Antti ja Ilkka ovat ystävänsä Antin mökkivieraina. Tekeillä on illan jalkapallo-ottelua varten shepherd's pie. Kokkauksen lomassa puhutaan muun muassa hyvästä perunamuusista, huonoista keittiövälineistä ja siitä, kuinka hienoa yhdessä keittäminen on. Jaksossa selviää myös, mitä selleri ja palsternakka on tai ei ole englanniksi. Lopussa kehutaan omaa ruokaa ja kuullaan Antin autenttinen reaktio pelin saamaan käänteeseen.
-
42 Köyhä keittiö eli cucina poveraa Jaakko Kolmosen jalanjäljillä
Maustan syksyn ensimmäisessä jaksossa paneudutaan Antin opintovapaan ja korkean inflaation kunniaksi vähän köyhempään keittiöön. Italian serkkujen cucina povera kääntyy koto-Suomessa Kolmos-Jaakon keitetyksi mäyräksi, mutta myös poro- ja peurapadaksi. Viekö inflaatio siis kohti kestävämpää, ekologisempaa ja kansanterveydellisempää ruoka-ajattelua?
-
41 Alkukesää, barbayannista ja ruusuvettä
Viikon jaksossa Antti ja Ilkka ovat alkukesän tunnelmissa. Ilkka haaveilee jälleen kerran maanläheisestä elämästä piemontelaisten tryffelinmetsästäjien esimerkin innoittamana, ja Antti paljastaa hengenvaarallisen menneisyytensä lounaslähettinä. Viikon maistiaisena hennosti ruusulta ja seljankukalta tuoksuva juoma, ja muutenkin tuoksut ovat vahvasti läsnä. Jakson lopuksi selviää, mitä uutta Mausta-maailmassa tapahtuu.
-
40 Viinaa, Linnaa ja räppiä eli Mausta saunoo
Viikon jaksossa Antti ja Ilkka juhlistavat vuoden mittaista Mausta-taivalta saunassa. Ja kun ruokapodcastista on kyse, puhu polveilee viinasta Linnaan ja parsasta räppiin. Antti ja Ilkka joutuvat myös myöntämään, että sittenkin Aaken ja Saken kesäkeittiö taitaa olla Bella Tablea parempi vertailukohta Maustalle.
-
39 Kuoriaisia, keinolihaa, kauppaa ja klassikkoja
Viikon jaksossa Antti ja Ilkka hakevat inspiraatio ajankohtaisista aiheista. Selviää esimerkiksi se, sopiiko Maustamiehille ja Melonille sama lippalakki, ja miksi lapset olisi hyvä olla mukana ruokaostoksilla. Lopuksi Antti haikailee munakukkaron perään, ja Ilkka etsii kadonnutta aikaa madeleineleivoksen sijaan Liekin kanapastasta.