Alustatyön politiikka: Meri Koivusalo, Mikko Perkiö ja suomalaisen työelämän murros Alustojen valta
-
- Social Sciences
Alustoilla tapahtuva työ typistyy arkijulkisuudessa ruokakuriirien ja uusien taksipalveluiden kuljettajien tekemään palvelutyöhön. Kuitenkin lähemmässä tarkastelussa alustatyö paljastaa laajan ja moninaisen kentän työtä, taistelua ja kenties totuuden työn tulevaisuudesta.
Alustatyön realiteetteja ja politiikkaa Matti Ylösen kanssa perkaavat Tampereen yliopiston kansainvälisen terveyspolitiikan professori Meri Koivusalo ja projektijohtaja YTT Mikko Perkiö. Keskustelussa syyniin nostetaan tuore tutkimustieto alustoilla tapahtuvasta työstä ja ajankohtaiset sääntelyhankkeet niin kotimaassa kuin kansainvälisestikin. Lopuksi katse
käännetään kristallipalloon ja alustatyön tulevaisuuteen.
Alustojen valta -podcast on osa Helsingin yliopiston valtiotieteellisessä tiedekunnassa toimivaa tutkimushanketta, jota rahoittaa Helsingin sanomain säätiö.
Toimittaja: Matti Ylönen
Tuottaja: Toivo Hursti
Musiikki: Pasi Savonranta ja Pietu Korhonen
Matin kirja Yhtiövalta alustatalouden aikakaudella (2021) nyt myös äänikirjana!
Kustantajan sivuilla
Bookbeatissa
Storytelissä
ja muissa yleisimmissä äänikirjapalveluissa
Jakson lukemisto (viittausjärjestyksessä):
Perkiö, Mikko; Mbare, Benta; Svynarenko, Arseniy; Kokkinen, Lauri; Koivusalo, Meri
(2023). Occupational Safety and Health Risks amongst Food Delivery Workers (ORIFODY)
RRR-Uber -tutkimushanke
Ehdotus direktiiviksi työolojen parantamiseksi alustatyössä
Palvelualojen ammattiliitto PAM:n kanne Woltista
Uber whistleblower Mark MacGann
Tekstivastine yliopiston sivustolla
---
Send in a voice message: https://podcasters.spotify.com/pod/show/alustojen-valta/message

52 min