19分

Auntie Talks Podcast - Henna Ylitalo - Sitoutuneisuus työpaikalla Auntie Talks

    • メンタルヘルス

Enfon henkilöstö- ja kulttuurijohtaja Henna Ylitalo on Auntien perustajan Mervi Lammisen vieraana keskustelemassa juuri nyt todella tärkeästä aiheesta, eli työntekijöiden sitoutuneisuudesta. Tämänhetkisessä tilanteessa, jossa puhutaan isosta irtisanomisaallosta ja tilanne on muuttunut lyhyessä ajassa hyvin eri tyyppiseksi, on kaikilla työpaikoilla varmasti todella tärkeätä saada ihmiset sitoutumaan. Työnantajapuolella usein ajatellaan, että sitoutuminen muodostuu transaktionaalista, eli vaihdantaan liittyvistä asioista. Eli onko palkka oikealla tasolla tai onko työmäärä sopiva. Työntekijöille kuitenkin suhteisiin liittyvät asiat ovat tärkeämpiä, esimerkiksi koenko, että minua arvostetaan töissä, arvostaako esihenkilöni minua ja onko minulla mahdollisuutta kasvaa urallani. Miten Enfolla ENPS- ja muiden tutkimusten avulla korjataan tätä näkökulmien eroavuudesta aiheutuvaa ongelmaa? Mikä on viestinnän rooli, esimerkiksi virtuaalisella Town Hall -palaverilla ja muilla työkaluilla? Mikä on etätyön rooli sitoutuneisuudessa? Kuuntele Hennan vinkit sitoutuneisuuden ylläpitämiseen ja kasvattamiseen.