Säv.San.Sov‪.‬ Teosto

Jonna Tervomaa vietti vuoden 2023 juhlien 25- tai 40-vuotistaiteilijajuhlaansa, riippuen siitä aloitetaanko laskeminen hänen aikuisikänsä laulaja-lauluntekijyydestä vai lapsitähteydestä, kun Jonna voitti Syksyn sävelen vain 10-vuotiaana vuonna 1983.

Lapsitähteys on myöhemmän uran kannalta olennaista, sillä se vaikutti siihen, ettei Jonna ajatellut musiikista tulevan itselleen ammattia. Hän pyrki toisaalle, mutta veto laulamiseen, esiintymiseen ja lopulta myös biisintekoon oli vastustamaton.

”Laulunkirjoittaminen kehittyi hyvin privaatisti pitkään. Hävetti, enkä halunnut, että kukaan kuulee tai näkee niitä”, hän kertoo kehittymisestään ja varhaisista biiseistään Säv.San.Sov.-podcastissa.

Hän arvelee, että olisi saattanut alkaa tehdä biisejä aikaisemmin, jos olisi soittanut jo nuoruudessaan bändissä – kuten monet hänen kanssaan samaan 1970-luvun alkupuolella syntyneeseen ikäluokkaan kuuluvat miespuoliset kollegansa.

”Olisi nähnyt, että kaikilla on surkeita ideoita, m***a se ei haittaa. Niitä vaan kokeillaan ja siitä kehittyy jotain.”

Tervomaasta kuitenkin tuli biisintekijä ja artisti, joka on urallaan voittanut esimerkiksi Teosto-palkinnon vuonna 2007 sekä liudan Emma-palkintojakin.

Biisintekijänä hän tunnustautuu hitaaksi, ja hitaan elämänrytmin noudattajana hän pitää itseään muutenkin. Hän ei koe painetta siitä, että uutta musiikkia pitäisi tehdä väkisin, sillä ”maailmassa on tarpeeksi musiikkia” eivätkä pitkät tauot albumijulkaisujen välillä tarkoita sitä, ettei Tervomaa tekisi biisejä ihan ahkerastikin – rima vain on korkealla. Ja tärkeimpiin lauluihinsa hän kokee pystyneensä lataamaan jotain henkilökohtaista, todellista.

”On tullut kirjoitettua ihanan kevyitä hömppärykäisyjä, ja niissä on oma viehätyksensä, mutta kyllä merkittävimmät laulut tulevat aina jostain todellisesta kokemuksesta”, hän sanoo podcastissa.

Tervomaan mielestä musiikintekemisessä on onnistuneimmillaan kyse ennen kaikkea siitä, että jonkun oman todellisen kokemuksen saa hienolla tavalla kirjoitettua lauluksi.

”Sitähän tässä metsästetään.”

Ja vaikka hänen mielestään laulut kirjoitetaan lopulta ”ennen kaikkea perslihaksilla”, inspiroituminen on tärkeää, biisinteko ei saa hänelle olla ”pelkkää nikkarointia”.

Haastattelijana musiikkitoimittaja Pasi Kostiainen.

Maarit ja Sami Hurmerinta ovat kirjoittaneet lauluja jo 50 vuoden ajan, paljolti yhdessä. Heille on selvää, mikä saa tarttumaan instrumentteihin edelleen päivittäin biisintekomielessä – rakkaus musiikkiin.


70-vuotisjuhliaan juuri viettänyt Maarit Hurmerinta on tehnyt ainutlaatuisen yli 50 vuoden uran musiikin parissa. Hänen musiikkinsa ja laulutapansa on ollut uraauurtavalla tavalla erilaista kuin suomalainen iskelmä. Tyyli on ollut paljolti kiinni afroamerikkalaisessa musiikissa ja toisaalta Carole Kingin ja James Taylorin kaltaisissa 1970-luvun vahvoissa laulaja-lauluntekijä-artisteissa. Maaritin puoliso, kitaristi Sami Hurmerinta on säveltänyt Jäätelökesän (san. Mikko Alatalo) ja paljon muita Maaritin levyttämiä lauluja, ja Maarit sanoittaa ja säveltää myös itse.

Vantaalaista pariskuntaa on auttanut oman näkemyksen puolustamisessa se, että he ovat olleet kahdestaan, joskus ”koko muuta maailmaa vastaan”. Läpi vuosikymmenten on riittänyt neuvojia, joiden mielestä Hurmerintojen olisi pitänyt tehdä musiikkia toisin kuin he ovat tehneet.

”Semmoisia huuteluita ei kannata kuunnella, jos haluaa luoda jotain omaa ja mennä omaa polkua”, Maarit sanoo.

Eivätkä he tosiaankaan ole jämähtäneet vain alkuperäisiä ihanteitaan kopioimaan, vaan eri aikakaudet ovat tuoneet niin yhteisille Maaritin levyille kuin Samin soololevyillekin omat mausteensa.

”Olemme halunneet kehittyä, mennä eteenpäin”, Sami sanoo.

Jäätelökesän tai Hymypojan (säv. Sami Hurmerinta, san. Mikko Alatalo) kaltaista klassikkoa voi olla artisteilta helppo vaatia, mutta lopulta on aina arvoituksellista, mistä kappaleesta tulee hitti.

”Sun täytyy puhdistaa oma mielesi niistä vaatimuksista. Ne vaatimukset ovat kohtuuttomia silloin, kun teet luomistyötä. Joskus tulee hittejä, joskus taas ei. Tärkeintä on tehdä parhaansa…”, Maarit aloittaa, ja Sami jatkaa:

”… niin, että biisien täytyy olla sellaisia, joita haluaa itse esittää keikoilla. Tärkeintä on tehdä sitä, mitä rakastaa.”

Maarit ja Sami kertovat musiikinteon arjesta kahden muusikon taloudessa ja muun muassa muistelevat lapsuuttaan, kummankin tapauksessa musiikilla oli vahva rooli jo varhain. Itse asiassa kumpikaan heistä ei ole oikein koskaan edes haaveillut muusta kuin musiikintekemisestä työkseen.

Kun he ovat onnistuneet tekemään unelma-ammatistaan elämänuran, Säv.San.Sov.-podcastin vakiokysymykseen vinkeistä uusille musiikintekijöille kannattanee suhtautua vakavasti:

”Haluaisin sanoa, että se vaatii ihan tosi, tosi, tosi paljon töitä ja sinnikkyyttä. Sanoisin, sille pitää antaa koko sielunsa”, Maarit sanoo musiikintekoon heittäytymisestä ja siitä, miten biisinsä saa muiden kuultavaksi.

Toimittajana pitkän linjan musiikkitoimittaja Pasi Kostiainen.

Teoston Säv.San.Sov.-podcastin vieraana on todellinen suomalaisen rockin legenda, Heikki Harma eli Hector. Häntä pidetään yhtenä ensimmäisistä artisteista, jotka loivat itse kirjoittamillaan lauluilla koko suomirockin käsitteen.



Suomirock syntyi näin: Juice Leskinen, Pekka Streng, Dave ”Isokynä” Lindholm ja Hector tekivät 1970-luvun alussa omaehtoisia sanoituksia ja sävellyksiä, joiden pohja oli vain osittain suomalaisessa lauluperinteessä.



Podcastissa käydään läpi Hectorin musiikillisia vaikuttajia lapsuudesta nuoruuteen ja ammattimaiseen artistiuraan saakka. Hectoriin vaikuttaneisiin artisteihin ja musiikintekijöihin lukeutuvat muun muassa Paul Anka, Elvis Presley, Shadows, The Beatles, Bob Dylan, Donovan, Leonard Cohen, David Bowie ja Talking Heads. Nämä kaikki ovat häikäisseet Hectorin niin, että jäljet kuuluvat myös hänen musiikissaan – jo lapsuusvuosina tarttuneita Reino Helismaan tarkan riimin laulunkirjoitusihanteita unohtamatta.



”Kuten Teemu Brunila on jossain sanonut: popmusiikki on sitaattitaidetta”, Hector sanoo.



Hector jakaa auliisti kunniaa yhteistyökumppaneilleen siitä, että hänen laulunsa kuulostavat levytettyinä siltä miltä kuulostavat. Hän kertoo saaneensa eri aikoina tukea eri sovittajilta ja tuottajilta, jotka ovat jalostaneet biisi-ideoita eteenpäin. Esimerkiksi soolouran alkuvuosina hänen levytyksissään olivat apuna Matti ja Pirjo Bergström.



”Minulla ei ollut mitään mahdollisuutta kirjoittaa stemmoja bändille, välillä jopa isolle jousiorkesterille. Olisin osannut vain sanoa ’Tähän jotain avaruudellista’ tai ’Tähän jotain kohinaa’ ”, Hector kertoo ja kuvailee Bergströmien kykyä kommunikoida muusikoiden kanssa korvaamattomaksi.



Eri sovittajien ja tuottajien kanssa työskentelyllä Hector on hakenut musiikilleen uutta suuntaa. Tärkeitä kumppaneita, levytysten tukihenkilöitä ovat olleet vuorollaan muun muassa Jukka Hakoköngäs, Pave Maijanen, Peter Lerche, Timo Kämäräinen ja Okko Laru. Itse biisinteon ytimessä Heikki Harmalla on eri aikakausina kuitenkin ollut akustinen kitara.



”Periaatteessa sillä piti tulla toimeen, mitä teräskielisestä, 6-kielisestä akustisesta kitarasta löytyi”, hän kiteyttää.



Sanoittajana Hector on elänyt pitkällä urallaan erilaisia kausia. Välilä teksti on tullut helposti, yhdellä istumalla kuin kaukokirjoitettuna. Vastapainoksi hänellä on myös pitkiä tyhjän paperin kammoa muistuttavia jaksoja, jolloin mitään itselle kelpaavaa ei ole saanut aikaiseksi.



Eri aikoina Hector on myös tehnyt joko vahvasti henkilökohtaisia kappaleita tai sitten lauluja, joiden pohjalta on vuosikymmeniä myöhemminkin kuultavissa levytyksen aikakauden henki: esimerkiksi Kadonneet lapset (1978) syntyi lama-Suomeen ja 1980-luvun alkupuolen levyissä on aistittavissa silloin tunnettua uhkaa mahdollisesta Länsi-Eurooppaa uhkaavasta ydinsodasta.



”Traagiset tai muut tapahtumat ovat vaikuttaneet siihen mitä tekee. Tyhjästä ei tule mitään. Pitää olla riittävän iso ärsyke.”



Hän antaa myös pyynnöstä selkeän vinkin siitä, mitä kannattaa ottaa huomioon, jos haluaa kirjoittaa sanoituksen kuin Heikki Harma.



”Ainakin kannattaa välttää itsestäänselvyyksiä. ’Sataa ja vesi valuu ikkunaa pitkin.’ Se on huono kuva, koska kaikki näkevät sen juuri noin. Pitää nähdä sen veden taakse.”



Haastattelijana on musiikkitoimittaja Pasi Kostiainen.

Kansainvälisen uran sekä artistina että biisintekijänä tehnyt Alma nauttii siitä, että biisinteko on parhaimmillaan hauskapitoa hyvien tyyppien kanssa. Siihen pyrkii, vaikka tekee välillä hittejä ihan laskelmoiden – sekin on kuulemma helppoa, hän paljastaa Teoston Säv.San.Sov.-podcastissa. Eniten hän kokee oppivansa tilanteista, joissa on aluksi jännittänyt, selviääkö vai ei.



Alma Miettinen kertoo Säv. San. Sov. -podcastissa avomielisesti musiikillisesta lapsuudestaan (tädiltä Englannista saadut levyt, epäonnistuneet kanteletunnit, lukemattomat iltapäivien YouTube-kuuntelut), Idols-haaveista ja siitä, mitä hän oppi sen jälkeen Sini Sabotagelta kiertueelta (”tekemään töitä”) ja ennen kaikkea siitä, miten hänen uransa biisintekijänä alkoi ja miten se on edennyt.



”Mulla oli sellainen aika lähiöskidin unelma, että mä meen Idolsiin, ja sit musta tulee tämmöinen.”



Mutta niinhän sulle kävi?



”No niin mulle kyllä kävi.”



Hän ei ollut edes ajatellut, että voisi tehdä biisejä hallitsematta esimerkiksi soittimia.



”Luulin, että pitää olla tyyliin valkoinen äijä, joka soittaa kaikkia soittimia.”



M***a sitten PME-levy-yhtiön ”bunkkerissa”, studiossa hengatessaan Alma alkoi itsekin laulaa biittien päälle. Se oli jo määrätietoista harjoittelua, vaikkei hän sitä niin ajatellut. Hän tunsi olevansa ”kerhotalolla, jossa oli frendejä”, musaa syntyi ikään kuin huomaamatta.



Tämän seurauksena Almalla oli kuitenkin PME Recordsin sisällä sen verran uskottavuutta, että kun Suomessa järjestettiin suomalaisten ja saksalaisten tekijöiden kesken biisileiri, Alma pääsi mukaan. Varahenkilönä lukuisten peruutusten takia, m***a pääsi kuitenkin.



”Esitin, että osaan homman.”



Esitys onnistui. Saksalainen tuottaja, jonka kanssa Alma loi uusia biisejä, innostui niin, että jo seuraavalla viikolla Alma lennätettiin Saksaan. Jo tuolla ensimmäisellä Saksan-keikallaan hän kirjoitti ensimmäisen versionsa hitistään Chasing Highs.



Podcastissa Alma kertoo, kuinka päätyi esittämään osan kappaleistaan itse – ja millaista on ollut yhteistyö monien kansainvälisesti menestyneiden artistien ja biisintekijöiden, kuten esimerkiksi Miley Cyrusin, Tove Lon ja Karin Marie Orstedin eli MØn kanssa.



”Pääsen sillä tosi pitkälle, että aika ajoin asetan itseni tilanteeseen, jossa joko hukun tai uin.”



Alma on nähnyt muutamassa vuodessa paljon, m***a periaatteista oman makunsa suhteen hän ei ole tinkimässä, ei ainakaan ilmaiseksi.



”Jos mua pyydettäisiin tekemään jotain iskelmäsessareita, mulle pitäis maksaa tuhansia… satojatuhansia.”



Haastattelijana on musiikkitoimittaja Pasi Kostiainen.

Aili Järvelä tekee musiikkia esitettäväksi itse sekä lisäksi hän on mukana monissa keskenään erilaisissa projekteissa. Tekemisen palo ja uteliaisuus ajavat häntä eteenpäin. Teoston Säv.San.Sov-podcastissa Järvelä kertoo muun muassa siitä, miten erilaista on tehdä lauluja lapsille ja aikuisille.



Aili Järvelä on mestaripelimanni Mauno Järvelän nuorin lapsi, joten musiikki on ollut hänen elämässään lapsesta lähtien. Kaikki Järvelän neljä sisarustakin on muusikoita ja musiikkipedagogeja. Hän on nähnyt VHS-videolta, kuinka laski 2- tai 3-vuotiaana Kaustisilla kansanmusiikkifestivaaleilla yhteissoitin käyntiin: än-tee-lähtee-nyt!



”Niin hankala termi kuin kutsumusammatti onkin, niin sillä tiellä ollaan”, hän kertoo.



Kansanmusiikki on Aili Järvelän musiikillisessa dna:ssa, m***a se ei tarkoita, että hän keskittyisi musiikintekijänä ainoastaan kansanmusiikkiin. Päinvastoin Järvelä on monipuolinen musiikin ammattilainen. Häneen on voinut törmätä omien soololevyjen lisäksi Vesalan keikoilla muusikkona ja taustalaulajana, musikaalisäveltäjänä ja Etno-Emman voittajana Bergå Folk Project -yhtyeessä, jolle Järvelä on muiden yhtyeen jäsenten kanssa sovittanut Luciano Berion musiikkia. Hän myös opettaa.



”Teen kaiken silkasta uteliaisuudesta ja tekemisen palosta.”



Lastenmusiikkia muun muassa Aapiseen säveltänyt, sanoittanut ja sovittanut Järvelä kertoo katsoneensa ”Frozen kakkosen sata kertaa”.



”Ultimaattinen haave olisi päästä tekemään joku Disney-biisi.”



Lastenmusiikin ja aikuisille tehtävien laulujen välillä voi kuitenkin olla eroa: esimerkiksi tunnetilojen ristiriidalla ei lastenlauluissa pahemmin leikitä. Iloisen sävelmän sanoitus on myös iloinen, mutta aikuisten biisissä teksti voi herättää jotain ihan muuta kuin iloa. Tasapainottelu näiden tunnetilojen välillä synnyttää Järvelälle ehjän ympyrän, mutta ympyrä voi olla ehjä eri tavoin.



Se miten helposti tai vaikeasti, nopeasti tai hitaasti laulut syntyvät, vaihtelee Järvelällä paljon. Yhteistä on ajatus siitä, mihin laulujen tekemistä voi verrata.



”Se on palapelin kokoamista.”¨



Haastattelijana musiikkitoimittaja Pasi Kostiainen.

Behm on ollut yksi viime vuosien palkituimpia uusia artisteja Suomessa. Teoston Säv.San.Sov.-podcastissa Rita Behm kertoo, kuinka pitää itseään ennen kaikkea säveltäjänä – ja millaisen rimakauhun toisen levyn tekemiseen ensimmäisen palkinnot aiheuttivat.

”En tee lauluja siksi, että haluan. Vaan siksi, että niitä on pakko tehdä”, Rita Behm sanoo podcastissa.

Tästä seuraa se, että lauluntekoprosessi ei ole yhdelle tämän hetken tunnetuimmista ja suosituimmista suomalaisen popin tekijöistä helposti selitettävä ja analysoitava kuvio. Ei, Behm ei pysty sanomaan, mikä häntä inspiroi. Ei, hän ei pysty lupaamaan, että tietyn ajan sisällä syntyy varmasti biisi. Eikä hän varsinkaan toimi niin, että tekisi biisejä jatkuvasti ”toimistoaikana” ja säännöllisesti puristamisen jälkeen lauluja ja aihioita tipahtelisi palkinnoksi.

”En lähde tekemään biisejä siksi, että Behmin pitää tehdä levy. Lähden silloin, kun tuntuu, että nyt tulee uusi laulu.”

Behm ei siis tee koskaan biisejä väkisin, vaan jahtaa sitä onnistumista, että biisi aiheuttaa hänessä itsessään voimakkaan tunteen. Sen tunteen saavuttaminen on kuulemma harmillisen harvinaista, m***a mahtavan palkitsevaa.

Musiikki on Behmille keino tuoda esille pohjatonta surua, jota hänessä on aina ollut. Suru ei ole välttämättä näkyvissä arkisissa kohtaamisissa, mutta artisti Behmin musiikissa se kyllä kuuluu. Hän kuvailee myös elämänsä traagisten tapahtumien kuulumista musiikinteossaan.

Behm suunnittelee tulevaisuudessa tekevänsä myös muuta kuin popmusiikkia itsensä esitettäväksi. Muiden artistien tuottaminen ja score-musiikin säveltäminen kiehtovat, ja siihen Behmillä on vahva, joskin yllättävä perustelu:

”En tykkää sanoittamisesta yhtään!”

Uusille musiikintekijöille Behmillä on selkeä vinkki: ”On tärkeää, ettei missään tilanteessa yritä tehdä mitään, mitä joku muu jo tekee.”



Haastattelijana on musiikkitoimittaja Pasi Kostiainen.