43 min

35. RESILIENSSI - työelämän tutkija Merja Fischer (1955-2019‪)‬ Camilla Tuominen Podcast

    • Business

Tämän jakson uudelleenjulkaisu saa minussa aikaan paljon tunteita. Koen oloni surulliseksi sillä Merja menehtyi 2019 mutta toisaalta koen kiitollisuutta, että hänen ääni on tallessa ja sain hetken tuntea hänet. Merja oli pioneeri todistaessaan tunteiden merkityksen työelämässä väitöskirjassaan ja sain ilon tavata hänet usein ollessani eri tilaisuuksissa puhumassa. Hänen a i t o u s ja r o h k e u s teki minuun lähtemättömän vaikutuksen. Tässä jaksossa puhumme resilienssistä ja ylipäätänsä siitä millainen on hyvä työelämä. 

// Diippii shittii - tunteet työelämässä on Camilla Tuomisen samannimisen radio-ohjelman remasteroitu comeback. Hänellä oli ohjelmasaan vieraana suomen eturivin asiantuntijoita, joista jokaisen kanssa keskustellaan yhdestä teemasta josta ei meidän mielestä puhuta tarpeeksi. Camilla (KTM, psykologian perusopinnot) on tunnekouluttaja, kirjailija ja vuoden business vaikuttaja. Hän on kirjoittanut ja kuvittanut kolme tunteiden johtamista työelämässä käsittelevää kirjaa ja viimeisin:  "Tunteet ei kuulu työpaikalle" (Otava) ilmestyi 09/2020.  Lisätietoa: www.camillatuominen.com//

Top Podcasts In Business

REAL AF with Andy Frisella
Andy Frisella #100to0
Money Rehab with Nicole Lapin
Money News Network
The Ramsey Show
Ramsey Network
Habits and Hustle
Jen Cohen and Habit Nest
Young and Profiting with Hala Taha
Hala Taha | YAP Media Network
The Money Mondays
Dan Fleyshman