46 min

Olin ihan shokissa - meidän synnytyskertomus Pariasiaa

    • Kids & Family

Kun oma lapsi syntyy, sitä odottaa niin, että kuulee sen ensimmäisen parkaisun, hänet saa siitä heti syliin, häntä saa lohduttaa ja painaa syleilyyn. Aina se ei kuitenkaan mene niin. Tää jakso on kertomus meidän synnytyksestä, se oli meidän yhteinen, kummallekin omalla tavalla kaunis mutta myös pelottava.
Muistellaan myös synnytykseen valmistautumista ja sen tuomia tunteita.
Hanna ja Henrik Angelvuo ovat olleet yhdessä pian 11vuotta. Kahden pienen lapsen vanhempana arki on välillä aikamoista hullunmyllyä mutta samaan aikaan myös iloa, naurua ja rakkautta.
Pariasiaa on podcast vanhemmuudesta ja parisuhteesta, elämän haasteiden kohtaamisesta ja niiden käsittelemisestä, ennen kaikkea ajasta ihanien haastavien ruuhkavuosien keskellä.

Hosted on Acast. See acast.com/privacy for more information.

Top Podcasts In Kids & Family

Calm Parenting Podcast
Kirk Martin
Good Inside with Dr. Becky
Dr. Becky Kennedy
Disney Magic of Storytelling
ABC11 North Carolina
Greeking Out from National Geographic Kids
National Geographic Kids
Raising Good Humans
Dear Media, Aliza Pressman
Circle Round
WBUR