Jakso 8: Toiminnallinen monimuotoisuus pitää luonnon koneiston käynnissä

Olin suunnitellut kirjoittavani kauniin tarinan luonnon toiminnallisesta monimuotoisuudesta. Se on käsitehirviö, josta olen työkseni kiinnostunut. Mielessäni se näyttää pilvien ryppäältä. Jokaisen pilven keskellä lilluu ötö, jota ympäröi sen osaaminen. Mitä paremmin ötö osaa jotain, sitä paksumpi pilvi on kyseisen osaamisen suunnassa. Jos esimerkiksi minä olisin se ötö, pilvi minun ympärillä neulomisen suunnassa olisi paksu, kun taas piirtämisen suunnassa se olisi aivan ohut hiutula vain. Suunnittelin kirjoittavani ötöpilvien ryppäistä ja siitä, miten ne muotoutuvat ilmojen ja keskinäisten vetovoimien ja kahnausten tuloksena. Ja siitä, miten merkityksellisiä ne ovat.

Tarinasta tuli kuitenkin raskasta ja kankeaa työtekstiä. Se kuulosti tältä: ”Ekologian tutkijoiden keskuudessa ötöpilvien ryppäästä puhutaan eliöyhteisön toiminnallisten ominaisuuksien monimuotoisuutena. Pilven ryppäälle voidaan mitata keskiarvo (community-weighed mean trait) tai sen laajuutta voidaan mitata useilla mittareilla (multi-trait functional diversity).”

Tämä on kaukana kauneudesta, ajattelin. Täytyy olla jokin parempi tapa selittää mitä on toiminnallinen monimuotoisuus. Miksi siitä ollaan niin innoissaan ekologien keskuudessa? Kenellä olisi kokemusta ja näkemystä?

Otin yhteyttä ranskalaiseen tutkjaan, Cyrille Violleen, joka on tutkinut toiminnallista monimuotoisuutta jo parikymmentä vuotta. Uransa alussa hän kirjoitti tieteellisen artikkelin, joka vaati toiminnallisen monimuotoisuuden selkeää määrittelyä. Viime vuosina hän on ollut yksi toiminnallisen ekologian aktiivisimmista eteenpäin viejistä. Violle varmasti tietäisi miten kuvata toiminnallinen monimuotoisuus ja sen merkityksellisyys ymmärrettävästi, tuumin.

”Vastaan sinulle huomenna junassa matkalla kotiin”, Violle kirjoitti minulle Brysselistä, missä hän oli ollut Euroopan tutkimusneuvoston haastattelussa. Tiesin, että Brysselistä hänen kotiinsa Montpellieriin on noin kuuden tunnin junamatka. Junassa saa lämmintä ruokaa ja kahvia tarjoiltuna omalle paikalle. Ruuan jälkeen voi kääriytyä huopaan, katsella kumpuilevia peltoja. Ne ovat erivärisiä tähän aikaan vuodesta. Maissi on korjattu kellastuneilta pelloilta. Nurmi on vihreää, aina. Mustavalkoisia lehmiä. Kivisiä kaupunkeja. Siellä täällä oransseja puita. Taisi uni voittaa junassa, kun vastausta ei kuulunut. En ihmettele, sillä haastattelun jälkeen oli varmasti kaikkensa antanut olo.

Violle oli ollut haastattelussa, koska hän oli anonut tutkimusneuvostolta kovin kilpailtua apurahaa. Minun mielestäni hän kuuluu niihin, jotka rahoituksen ansaitsisivat. Vuonna 2014 hän sai tutkimusneuvostolta lupaavalle nuorelle tutkijalle myönnetyn Starting Grant -rahoituksen. Hän haluaa ymmärtää, miten monimuotoisuuden muutokset vaikuttavat ekosysteemien toimintaan. Vastausta tähän kysymykseen odottavat niin poliitikot, maankäytön suunnittelijat kuin luonnonsuojelijatkin.

Monimuotoisuuden häviämisestä ollaan huolissaan monella taholla. Halutaan tietää mitä siitä seuraa. Tai tietää, mikä määrä monimuotoisuutta on riittävästi, jotta homma toimii. Kysymys on jo vanha, mutta erityisesti riittävän monimuotoisuuden ennustaminen ekosysteemien toiminnan turvaamiseksi on vielä lapsenkengissä. Violle saattaa kuitenkin olla pidemmällä vastauksen löytämisessä kuin moni muu, koska hän katsoo asioita toisin.

Useimmille meille monimuotoisuus tuo mieleen erilaisia lajeja mikrobeista valaisiin, tropiikista navoille. Sitähän se on, elonkirjoa, miljoonia kummallisia lajeja. Monimuotoisuutta on kuitenkin myös lajien sisällä. Esimerkiksi kirsikkatomaatit, luumutomaatit, pihvitomaatit ja siperiantomaatit. Ne ovat kaikki samaa tomaattilajia, mutta perimältään erilaiset lajikkeet suosivat erilaisia kasvuolosuhteita ja tuottavat erinäköisiä hedelmiä. Tämä on perinnöllist