46 avsnitt

Tule mukaan kuuntelemaan eri alojen ammattilaisten näkemyksiä aiheesta suku ja sukulaisuus. Sukututkimus on erittäin suosittu harrastus, m***a miten suku ja perhe näkyvät esimerkiksi suomalaisessa kirjallisuudessa, elokuvataiteessa, televisiossa tai vaikkapa museossa? Tämä podcast vastaa näihin kysymyksiin monen muun lisäksi. Podcastin juontaa sukututkija Juha Vuorela.

Sukututkijan matkassa JP Vuorela

    • Historia

Tule mukaan kuuntelemaan eri alojen ammattilaisten näkemyksiä aiheesta suku ja sukulaisuus. Sukututkimus on erittäin suosittu harrastus, m***a miten suku ja perhe näkyvät esimerkiksi suomalaisessa kirjallisuudessa, elokuvataiteessa, televisiossa tai vaikkapa museossa? Tämä podcast vastaa näihin kysymyksiin monen muun lisäksi. Podcastin juontaa sukututkija Juha Vuorela.

    Emeritus piispan mietteitä

    Emeritus piispan mietteitä

    Emeritus piispa Kaarlo Kalliala avaa ajatuksiaan ajastaan Turun piispana, mutta kuulemme myös muisteluksia merimiespappisajasta Rotterdamissa. Entä tunteeko piispa työssään menneiden sukupolvien taakan?



    Kaarlo Kallialan kanssa puhuimme mm. näistä teemoista, mutta kuulet lisäksi miksi monet pappilat ovat nykyään päiväkoteina tai jopa tyhjillään. Samoin keskustelimme menneiden sukupolvien pappissukujen keskinäisistä sukulaisuuksista aina piispa Terseruksen ajoista lähtien.



    Kuuntele tämä lämminhenkinen juttutuokio Turusta!



    Kuva - By Jani Laukkanen - https://kuvapankki.evl.fi/catalog/Yhteinen/r/14463/viewmode=previewview, CC BY-SA 4.0, https://commons.wikimedia.org/w/index.php?curid=89406240

    • 28 min
    Jossain on aina päivä

    Jossain on aina päivä

    Toimittaja, esikoiskirjailija ja käsikirjoittaja Lotta Stenroosin kanssa puhuimme Sukuni salat -ohjelmasta teosta sekä ennen kaikkea hänen esikoiskirjastaan "Jossain on aina päivä". Miten lapsuuden ja aikuisuuden kokemukset siirtyivät kirjan sivuille ja mitä Lotta ajattelee käsitteestä perhe? Kuuluuko perheeseen vain ne biologiset sukulaiset vai voivatko myös kaverit olla osa sukua?



    Tässä jaksossa uidaan syviin vesiin, mutta myös iloitaan - kuuntele ihmeessä!

    • 31 min
    Siirtolaisuuden monet kasvot

    Siirtolaisuuden monet kasvot

    Siirtolaisuusinstituutin toimitusjohtaja Saara Pellander avaa siirtolaisuuden monia eri puolia. Onko pakolaisuus samaa kuin siirtolaisuus? Entä miten määritellä siirtolainen? Esivanhempamme olivat rohkeita lähtiessään etsimään onneaan mm. Atlantin takaa, mutta millaisista syistä nykypäivänä lähdetään ulkomaille?



    Sukututkija törmää lähes väkisin siirtolaisiin jossain vaiheessa selvityksiään. Siirtolaisuusinstuutti auttaa silloin omalta osaltaan näiden henkilöiden tutkimisessa. Instituutin erittäin laaja kirjasto sekä tietopalvelu on avoinna kaikille Hämeenkadulla, Turussa. Netin kautta löytyy myös kosolti tutkittavaa aineistoa.

    • 31 min
    Evakkojen tie Vihtiin

    Evakkojen tie Vihtiin

    Tutkijatohtori Pasi Saarimäki Jyväskylän yliopiston historian ja etnologian laitokselta avaa meille evakkoihin liittyviä asioita tekemänsä "Tuliko meistä karjalaisista vihtiläisiä?" teoksen tiimoilta. Miten uuteen kotiseutuun sopeuduttiin ja mitä evakot merkitsivät paikkakunnan harrastus- ja urheilutoiminnalle? Entäs miten evakot otettiin vastaan? Entä mitä sukututkijan pitää ottaa huomioon kerätessään muistitietoa? Kaikesta tästä ja paljon muustakin kertoo Pasi hyvin perinpohjaisella tavalla. Kuuntele ja tiedät taas enemmän!

    • 44 min
    Saaristolaiselämää meillä ja Intian valtamerellä

    Saaristolaiselämää meillä ja Intian valtamerellä

    Kiireapulainen Pentti Oskari Kangas on ollut niin monessa mukana, että alkaa ihan hengästyttää. Keväisenä päivänä istuimme Turun Vaakahuoneella Aurajokirannassa ja keskustelimme mm. elämästä Uudenkaupungin saaristossa. Jos synnytys tapahtuu veneessä keskellä merta, kannattaako jatkaa matkaa sairaalaan vai pitääkö kääntyä kotiin? Entä miksi kalaa ei enää syödä tarpeeksi? Entäs mitä tapahtuu suomalaisen matkatessa Sri Lankaan? Kumpaan suuntaan sitä tietoa ja oppia oikein kulkeekaan?



    Hyväntuulinen jakso, jossa ehdittiin puhua myös koululaitoksesta - kuuntele!

    • 30 min
    Aina uudistuvat Martat

    Aina uudistuvat Martat

    Tietokirjailija Kirsi Vesterbacka avaa perinpohjaisesti Marttojen toiminnan historiaa sekä nykypäivää. Martta -toiminta täyttää tänä vuonna kunnioitettavat 125 vuotta. Mitä kaikkea näihin vuosiin sisältyykään ja miten Martat ovat onnistuneet uudistamaan toimintaansa vuosikymmenestä toiseen? Tiesitkö muuten, että Suomesta löytyy myös täysin miehistä koostuva paikallinen Martta -yhdistys!



    Martat ovat paitsi historiaa, myös vahvasti nykypäivää. Kirsin ja Juhan keskustelu tallennettiin Porissa huhtikuussa 2024.

    • 27 min

Mest populära poddar inom Historia

P3 Historia
Sveriges Radio
Historiepodden
Acast
Historia.nu med Urban Lindstedt
Historiska Media | Acast
Harrisons dramatiska historia
Historiska Media | Acast
Seriemördarpodden
Dan Hörning
Krigshistoriepodden
Krigshistoriepodden

Du kanske också gillar

Lauantaikerho
Helsingin Sanomat
Uutisraportti podcast
Helsingin Sanomat
Antin koulumatka
Antti Holma/ Podme
Puheenaihe
Leevi Leivo, Rami Kurimo
Politbyroo
Politbyroo
Tiedekulma podcast
Helsingin yliopisto