1 hr 13 min

#43 JOHANNA - PUHU MURUN VASTAANOTOLLA Puhu Muru

    • Health & Fitness

Jaksossa vastaanotolle saapuu 33-vuotias nainen. Johanna on avoin hetero ja ollut naimisissa jo 15 vuotta, parilla on kaksi yhteistä lasta. Elämäntilannetta kuvaa hyvin ruuhkavuodet ja terapiassa hän haluaisikin pysähtyä oman itsensä ääreen. Kysymys kuka minä olen, miten äitiys on muuttanut minua, mitä kaikkea on oikeasti tapahtunut ja samalla pohtia oman nautinnon löytämistä uudelleen. Pitkä suhde kaksin ja hyppy vanhemmuuteen. Kaksi hyvin erilaista synnytystä, kehonmuutoksen tuoma myllerrys ja kateus sekä iso kysymys mihin hävisi spontaani seksi suhteestamme ja miltä pimppi tuntuu synnytyksen jälkeen? Miten rakkaita nuo muistot ovat, miten niihin silti kuuluu kipua. Mikä ilo Johannassa on läsnä, kun hän pohti mikä oli se hetki, kun vallaton, spontaani rämäpää palasi takaisin äitisukelluksesta. Kyyneliltä ei vältytä ja rakkautta ei puutu, tällä käynnillä puhutaan rehellisesti ja kumppanin merkitys sanoitetaan kauniisti.

Oletko jo mun uutiskirjeen tilaaja eli Murunen? Kun liityt toukokuun 2023 Murusiin aikana osallistut huikeaan Hotel Havenin viikonloppulahjakortin kahdelle arvontaan (alk.210e) ja toki tämän voi käyttää yksinkin. Samalla pääset myös mukaan tähän spessu jengiini, mille kaikki tieto tulee ekana ja aina vähän enemmän kuin muille.
Ja koska me haluamme juhlia kaikkia äitejä - niin KAIKKI Puhu Muru Akatemian verkkokurssit ovat äitienpäivä viikonlopun ajan pe. 12.5-su.14.5.2023 puoleen hintaan! Saat -50% koodilla: supermama -> suuntaa siis osoitteeseen www.puhumuru.shop ja liity Murusiin sekä nappaa sinulle paras verkkokurssimme. Kaikki verkkokurssit ovat voimassa vuoden ja niillä on 30 päivän tyytyväisyystakuu. 3
P.s Jos haluat antaa verkkokurssin lahjana, laitathan meiliä: info@puhumuru.fi

Top Podcasts In Health & Fitness

Huberman Lab
Scicomm Media
Psykopodiaa-podcast
Nina Lyytinen
Smartare Fitness Podden
Presenteras av Certan
Väkevä elämä - Viisaampi mieli, vahvempi keho
Joni Jaakkola
8 myyttiä työuupumuksesta
Suomen Podcastmedia
Terapiassa
withHeltti