1 Std. 26 Min.

Juho Jokinen - Edelläkävijyydestä yrityskauppoihin, sapattivuoteen ja maailman virtualisoimiseen‪.‬ Jaakko Päätalo Show

    • Wirtschaft

Juho on luonut aivan uraa uurtavaa liiketoimintaa sosiaaliseen mediaan liittyvän markkinoinnin kentällä perustamalla Dinglen vuonna 2009, jolloin erittäin harvat ymmärsivät mm. facebookin bisnesmahdollisuuksista. Juho kavereineen ymmärsivät jotain ainutlaatuista ja siitä lähti todella mielenkiintoinen yritystoiminta käyntiin. Tämä johti aikanaan yrityskauppoihin Aller Median kanssa, hallitustyöskentelyyn, sapattivuoden pitämiseen, itsensä tutkiskelemiseen ja taas ihan uuden liiketoiminnan perustamiseen virtualisoituvaan maailmaan liittyen, jälleen edelläkävijänä. Tässä keskustelussa käydään läpi yrittäjyyttä, yrittäjäksi lähtemistä ja yrittäjänä toimimista monitahoisesti. Juhon sapattivuodesta on myös paljon opittavaa. Niin ja pudottaapa Juho uutispomminkin keskustelun loppupuolella. Tervetuloa mielenkiintoisen tarinan pariin.
Hosted on Acast. See acast.com/privacy for more information.

Top‑Podcasts in Wirtschaft

Alles auf Aktien – Die täglichen Finanzen-News
WELT
OMR Podcast
Philipp Westermeyer - OMR
Handelsblatt Morning Briefing - News aus Wirtschaft, Politik und Finanzen
Teresa Stiens, Christian Rickens und die Handelsblatt Redaktion, Handelsblatt
Finanzfluss Podcast
Finanzfluss
Kampf der Unternehmen
Wondery
A Book with Legs
Smead Capital Management