54 episodes

Mitään virkaa-podcast on matka valtionhallinnon kiemuroissa Petteri Kallion johdolla. Siinä tavataan toinen toistaan kiinnostavampia valtion viranhaltijoita. Keskustelut pyörivät oppimisen, uran ja tulevaisuuden työn ympärillä. Monesti jutellaan myös paljon muuta asiaankuulumatonta.

Mitään virkaa‪?‬ Petteri Kallio

    • Government

Mitään virkaa-podcast on matka valtionhallinnon kiemuroissa Petteri Kallion johdolla. Siinä tavataan toinen toistaan kiinnostavampia valtion viranhaltijoita. Keskustelut pyörivät oppimisen, uran ja tulevaisuuden työn ympärillä. Monesti jutellaan myös paljon muuta asiaankuulumatonta.

    Ilona Lundström

    Ilona Lundström

    Ilona Lundström (HT) on pitkän linjan johtaja ja uudistaja, jonka osaamisalueita ovat kasvu, innovaatiot, teknologiapolitiikka ja tutkimus. Hän toimi vuosin 2016-2024 työ- ja elinkeinoministeriön osastopäällikkönä vastuullaan innovaatiopolitiikka, valtion yritysrahoitus ja teollisuuspolitiikka. Sitä ennen hän toimi lähes kymmenen vuotta Innovaatiorahoituskeskus Tekesissä (nyk. Business Finland) eri tehtävissä. Ilona on Hausin hallituksen varapuheenjohtaja. Vapaa-ajallaan hän nostelee rautaa crossfitsalilla.

    • 32 min
    Paula Merikko

    Paula Merikko

    Paula Merikko on Opetushallituksen johtaja ja vastaa siellä asiakkuudet ja tieto-päätoiminnosta. Paula
    johtaa Opetushallituksen digitaalisten palveluiden kokonaisuutta ja asiakaskokemuksen kehittämistä sekä edistää tietoon perustuvaa toimintaa toimialalla. Lisäksi hän on työskennellyt CSC – Tieteen tietotekniikan keskus Oy:ssä sekä Helsingin ja Turun yliopistoissa korkeakoulutuksen tietojohtamisen, tietojärjestelmäkehityksen, opintohallinnon ja kansainvälistymisen parissa.

    • 20 min
    Vahva ja välittävä Suomi: Liitteet

    Vahva ja välittävä Suomi: Liitteet

    Mitään Virkaa Podcast: "Vahva ja välittävä Suomi"
    Tervetuloa kuuntelemaan Mitään Virkaa Podcastin erikoistuotantokautta, jossa sukellamme Suomen tuoreeseen hallitusohjelmaan "Vahva ja välittävä Suomi". Tiedämme, että kaikilla ei ole aikaa tai halua käydä läpi pitkiä ja usein monimutkaisia dokumentteja. Siksi olemme ottaneet tehtäväksemme tehdä se puolestasi – äänitteenä!
    Hallitusohjelma on jaettu kappaleittain, joten voit helposti valita kiinnostavat osiot tai kuunnella kokonaisuuden alusta loppuun. Kokonaisuutena ohjelman läpikäynti vie noin 10 tuntia, mutta tämä aika on investointi Suomen tulevaisuuden ymmärtämiseen.
    Olipa kiinnostuksen kohteesi sitten politiikka, yhteiskuntatiede, talous tai vaikka viranomaiselämä, tämä podcast tarjoaa syvällisen katsauksen siihen, mihin suuntaan Suomi on päättänyt kulkea seuraavien vuosien aikana.
    Joten kaiva korvanapit esiin, asetu mukavasti ja anna meidän johdattaa sinut läpi "Vahvan ja välittävän Suomen" vision. Tämä on tarkoitettu juuri sinulle, joka et jaksanut lukea, mutta haluat pysyä kartalla. Kuuntele, opi ja keskustele. Tervetuloa mukaan!

    • 9 min
    Vahva ja välittävä Suomi: Vaali- ja puoluelainsäädäntö sekä demokratian käytännöt

    • 5 min
    Vahva ja välittävä Suomi: Valtioneuvoston johtaminen ja viestintä

    Vahva ja välittävä Suomi: 11. Suomi liikkeelle -ohjelma

    • 8 min

Top Podcasts In Government

Et glas med Bruus – en podcast om det skattepolitiske maskinrum
Skatteministeriet
FRONTLINJEN
Radio4
DET BLÅ HJØRNE - DEN POLITISKE PODCAST
Radio4
Lyt til ledelse
Væksthus For Ledelse
DET RØDE HJØRNE - DEN POLITISKE PODCAST
Radio4
Americast
BBC Radio