Kasvucast

Santtu Kottila

Kiinnostaako kasvu? Haluaisitko tietää millaisia polkuja kasvun saralla onnistuneet ihmiset ovat kulkeneet? Kasvucast on podcast, joka jakaa tarinoita kasvun takaa. Vierainamme erilaisia kasvajia, jotka kertovat miten kasvu tehtiin, mitkä olivat kasvutarinan käännekohtia ja mitkä olivat tärkeimmät opit jaettavaksi muille. Kasvucastia juontaa ja tuottaa kasvuyrittäjä ja kaksi exitiä itsekin tehnyt "sarjainnostuja" Santtu Kottila. Kasvucast - Kasvutarinoita Suomesta.

  1. #13 Mirjam Sokka & Kaiko - Arvolähtöisyys. Nousut ja laskut. Intuitiosta ja johtajuudesta.

    23 MAR

    #13 Mirjam Sokka & Kaiko - Arvolähtöisyys. Nousut ja laskut. Intuitiosta ja johtajuudesta.

    Kasvucastin tässä jaksossa kuulemme vastuullisen muotibrändin Kaikon tarinan. Kaikki sai alkunsa rohkeasta kokeilusta lapsimessuilla - ja tuotteet myytiin loppuun lähes hetkessä. Siitä käynnistyi kasvumatka, jossa yhdistyivät vahva arvopohja, yhteisöllisyys ja kunnianhimoinen visio vastuullisemmasta muotialasta. Matkan varrelle on mahtunut kuitenkin myös raskaita vaiheita: koronapandemia pysäytti tapahtumamyynnin kuin seinään, organisaatiossa käytiin kahdet muutosneuvottelut vuoden sisällä ja perustaja Mirjam Sokka ajoi itsensä loppuun. Lisäksi yrityksessä koettiin toimitusjohtajavaihdos, kun Mirjam astui sivuun, jäi perhevapaalle ja palasi myöhemmin takaisin yhtiön johtoon. Tässä jaksossa Mirjam kertoo avoimesti Kaikon kasvun käännekohdista - ja siitä, mitä yrittäjyys todella vaatii ihmiseltä kulissien takana. Kasvucastissa käydään läpi kasvupolun merkittävimmät käännekohdat, joihin syvennytään vieraan kanssa erityisen tarkasti. Mirjamin valitsemat käännekohdat ovat: 17:54 - Lapsimessut. 28:24 - Korona. 34:25 - Loppuun palaminen. 49:46 - Kahdet muutosneuvottelut vuoden sisään. 57:00 - Toimitusjohtajuusvaihdos. 1:02:17 - Lopuksi. ** Mitä mieltä olit tästä Kasvucastin jaksosta? Laita kommentteihin palautteesi!Kiinnostaako kasvu? Haluaisitko tietää millaisia polkuja kasvun saralla onnistuneet ihmiset ovat kulkeneet? Kasvucast on podcast, joka jakaa tarinoita kasvun takaa. Vierainamme erilaisia kasvajia, jotka kertovat miten kasvu tehtiin, mitkä olivat kasvutarinan käännekohtia ja mitkä olivat tärkeimmät opit jaettavaksi muille. Seuraatko meitä jo somessa? Instagram, Tiktok ja Linked-sivumme täyttyvät jatkuvasti useista lyhyistä extra-materiaaleista ja jaksojen parhaista paloista. Kasvucast - Kasvutarinoita Suomesta.

    1hr 9min
  2. #12 - FREE.fi & Joonas Tuompo - Hurjaa kasvua. Kriisistä lisävauhtia. Vastoinkäymiset. Hallittu konkurssi.

    25 FEB

    #12 - FREE.fi & Joonas Tuompo - Hurjaa kasvua. Kriisistä lisävauhtia. Vastoinkäymiset. Hallittu konkurssi.

    Kasvucastin tässä jaksossa kuulemme FREE.fi:n tarinan. Se on kertomus poikkeuksellisen nopeasta kasvusta, rohkeasta yrittäjyydestä ja siitä, miten pienestä omaan ja ystävien tarpeeseen syntyneestä ideasta rakennettiin hetkessä yksi Suomen suurimmista laskutuspalveluista. FREE kasvoi voimalla ja parhaimmillaan yhtiön liikevaihto nousi yli 75 miljoonaan euroon. Matkalle mahtui huimia onnistumisia, mutta lopulta myös yllättävä päätös – konkurssi. Vieraanamme on FREE.fi:n perustaja Joonas Tuompo, joka kertoo avoimesti, miten FREE syntyi, mikä mahdollisti ennennäkemättömän kasvun, millaista on rakentaa yritystä, joka kasvaa lähes hallitsematonta vauhtia - ja miltä tuntuu, kun jotain niin työllä ja tuskalla rakennettua viedään konkurssiin. Kasvucastissa käydään läpi kasvupolun merkittävimmät käännekohdat, joihin syvennytään vieraan kanssa erityisen tarkasti. Joonaksen valitsemat käännekohdat FREE.fin tarinassa ovat: 12:23 - Ensimmäinen miljoona rikki. 20:09 - Korona. 32:16 - Baronan mukaantulo. 45:15 - Konkurssi. 1:11:24 - Lopuksi. Mitä mieltä olit tästä Kasvucastin jaksosta? Laita kommentteihin palautteesi! Kiinnostaako kasvu? Haluaisitko tietää millaisia polkuja kasvun saralla onnistuneet ihmiset ovat kulkeneet? Kasvucast on podcast, joka jakaa tarinoita kasvun takaa. Vierainamme on erilaisia kasvajia, jotka kertovat miten kasvu tehtiin, mitkä olivat kasvutarinan käännekohtia ja mitkä olivat tärkeimmät opit jaettavaksi muille. Seuraatko meitä jo somessa? Instagram, Tiktok ja LinkedIn-sivumme täyttyvät jatkuvasti useista lyhyistä extra-materiaaleista ja jaksojen parhaista paloista. Kasvucast - Kasvutarinoita Suomesta. Kasvucast ei olisi mahdollinen ilman kaupallisia yhteistyökumppaneita, joita ovat: -Mitattavia tuloksia tuottavia verkkopalveluita toteuttava Into-Digital -Aidosti palveleva ja edullinen tilitoimisto Lemontree -Yrittäjän verkkosivu- ja sähköpostikumppani Zoner

    1hr 15min
  3. #11 - Weekendbee & Aissa Saarikorpi - Aallon harjalla. Strateginen täyskäännös. Ulkoiset kriisit taivaana ja helvettinä.

    22 JAN

    #11 - Weekendbee & Aissa Saarikorpi - Aallon harjalla. Strateginen täyskäännös. Ulkoiset kriisit taivaana ja helvettinä.

    Kasvucastin tässä jaksossa kuulemme vastuulliseen muotiin ja ulkoiluvaatteisiin keskittyvän Weekendbeen tarinan. Weekendbee syntyi intohimosta yhdistää kestävä kehitys, laadukkaat tuotteet ja moderni verkkokauppa aikana, jolloin vastuullisuus nousi nopeasti trendiksi ja kuluttajien tietoisuus kasvoi ennennäkemättömällä vauhdilla. Yritys osui täydellisesti ajankohtaan: vastuullisuus kiinnosti, ulkoilu kasvoi koronavuosina räjähdysmäisesti ja Weekendbee nousi kansainväliseksi toimijaksi. Mutta matka ei ole ollut suoraviivainen. Trendien tasoittuminen, maailmanpoliittiset kriisit ja kuluttajien varovaisuus ovat pakottaneet tekemään vaikeita päätöksiä ja muuttamaan suuntaa. Vieraana on Weekendbeen perustaja Aissa Saarikorpi, joka kertoo, miten yritys on navigoinut nopeasti muuttuvassa maailmassa, vaihtanut strategiaa ja miten tekoälystä on tullut yllättävä, mutta keskeinen osa yrityksen arkea ja tulevaisuutta. Kasvucastissa käydään läpi kasvupolun merkittävimmät käännekohdat, joihin syvennytään vieraan kanssa erityisen tarkasti. Aissan valitsemat käännekohdat Weekendbeen tarinassa ovat: 10:24 - Korona vauhdittaa liiketoiminnan hurjaan kasvuun. Globaali kriisi nro 1 siivittää kysynnän kasvua. 18:23 - Venäjän hyökkäyssota romahduttaa kuluttajien kysynnän. Globaali kriisi nro 2 muuttaa kuluttajien hankintakriteerejä vastuullisuudesta hintavetoiseen. 28:56 - Iso strateginen muutos. Mitä piti tehdä liiketoiminnan pelastamiseksi? 36:18 - Tekoälyn hyödyntämisellä uutta suuntaa? 45:35 - Lopuksi. Miten Weekendbeelle ja Aissalle kuuluu nyt ja miltä tulevaisuus näyttää? Mitä mieltä olit tästä Kasvucastin jaksosta? Laita kommentteihin palautteesi! Kiinnostaako kasvu? Haluaisitko tietää millaisia polkuja kasvun saralla onnistuneet ihmiset ovat kulkeneet? Kasvucast on podcast, joka jakaa tarinoita kasvun takaa. Vierainamme on erilaisia kasvajia, jotka kertovat miten kasvu tehtiin, mitkä olivat kasvutarinan käännekohtia ja mitkä olivat tärkeimmät opit jaettavaksi muille. Seuraatko meitä jo somessa? Instagram, Tiktok ja LinkedIn-sivumme täyttyvät jatkuvasti useista lyhyistä extra-materiaaleista ja jaksojen parhaista paloista. Kasvucast - Kasvutarinoita Suomesta. Kasvucast ei olisi mahdollinen ilman kaupallisia yhteistyökumppaneita, joita ovat -Mitattavia tuloksia tuottavia verkkopalveluita toteuttava Into-Digital -Aidosti palveleva ja edullinen tilitoimisto Lemontree -Yrittäjän verkkosivu- ja sähköpostikumppani Zoner

    56 min
  4. #10 Ulla Koivula & Moi Mobiili - Perustettu myytäväksi. Kun markkinoinnilla on väliä. Nopea kasvu ja exit. Disruptiota ja kovaa kilpailua.

    22/12/2025

    #10 Ulla Koivula & Moi Mobiili - Perustettu myytäväksi. Kun markkinoinnilla on väliä. Nopea kasvu ja exit. Disruptiota ja kovaa kilpailua.

    Tässä Kasvucastin jaksossa kuulemme virtuaaliteleoperaattori Moi Mobiilin kasvutarinan. Moi Mobiili syntyi halusta haastaa perinteiset toimintamallit toimialalla, jossa kuluttajan näkökulma oli pitkään jäänyt taka-alalle. Rohkea ja poikkeuksellinen lähestymistapa teki Moista nopeasti tunnetun brändin, joka erottui markkinoinnillaan ja puhutteli erityisesti diginatiiveja ja valveutuneita kuluttajia. Moi Mobiili myytiin vain kahden ja puolen vuoden jälkeen lanseerauksestaan DNA:lle - eikä ihme, koska se oli perustettu myytäväksi. Moi rakensi kasvuaan vahvan brändiposition sekä aggressiivisen että rohkean markkinoinnin avulla. Tässä jaksossa pureudumme siihen, miten haastajabrändi rakennetaan markkinaan, jossa kaikki tuntuu jo valmiiksi jaetulta – ja miten markkinoinnista tehdään kasvun moottori. Kasucastissa käydään läpi kasvupolun merkittävimmät käännekohdat, joihin syvennytään vieraan kanssa erityisen tarkasti. Ullan valitsemat käännekohdat Moin tarinassa ovat: 15:12 - Perustajatiimin rakentaminen 23:28 - Brändipositio 33:49 - Kaikki rahat markkinointiin 46:08 - Yrityskaupat 54:26 - Mitä Moi Mobiilille ja Ullalle kuuluu nykyään? Mitä mieltä olit tästä Kasvucastin jaksosta? Laita kommentteihin palautteesi! Kiinnostaako kasvu? Haluaisitko tietää millaisia polkuja kasvun saralla onnistuneet ihmiset ovat kulkeneet? Kasvucast on podcast, joka jakaa tarinoita kasvun takaa. Vierainamme erilaisia kasvajia, jotka kertovat miten kasvu tehtiin, mitkä olivat kasvutarinan käännekohtia ja mitkä olivat tärkeimmät opit jaettavaksi muille. Seuraatko meitä jo somessa? Instagram, Tiktok ja Linked-sivumme täyttyvät jatkuvasti useista lyhyistä extra-materiaaleista ja jaksojen parhaista paloista. Kasvucast - Kasvutarinoita Suomesta. Kasvucast ei olisi mahdollinen ilman kaupallisia yhteistyökumppaneita, joita ovat: -Mitattavia tuloksia tuottavia verkkopalveluita toteuttava Into-Digital -Aidosti palveleva ja edullinen tilitoimisto Lemontree -Yrittäjän verkkosivu- ja sähköpostikumppani Zoner

    1 hr
  5. #09 Jari Jaanto & IRC-Galleria - Mitä olisi voinut olla? Maailman ensimmäisiä someja. Kiihkeää kasvua. Yrityskaupat.

    08/12/2025

    #09 Jari Jaanto & IRC-Galleria - Mitä olisi voinut olla? Maailman ensimmäisiä someja. Kiihkeää kasvua. Yrityskaupat.

    Kasvucastin toisen tuotantokauden avausjaksossa kuulemme IRC-Gallerian tarinan. Ehkäpä maailman ensimmäisiin sosiaalisen median alustoihin kuuluva IRC-Galleria oli 2000-luvulla lapsuuttaan ja nuoruuttaan viettäneille lähes koko kansaa yhdistänyt sukupolvikokemus, jonka avulla solmittiin ystävyyksiä, saatiin ensimmäisiä seurustelukumppaneita ja poistettiin fyysisen etäisyyden aiemmin asettamia raja-aitoja.  IRC-Galleriasta tuli myös oman aikansa kasvuraketti, joka teki uraa uurtavaa työtä digitaalisen maailman kaupallistamisessa. Siitä olisi myös voinut tulla “uusi Nokia” tai globaali hitti Facebookin tapaan. Perustaja Jari “Jaffa” Jaanto kertoo meille “galtsun” tarinan käänteet alkuvuosista nykyhetkeen. Kasvucastissa käydään läpi kasvupolun merkittävimmät käännekohdat, joihin syvennytään vieraan kanssa erityisen tarkasti. Jarin valitsemat käännekohdat IRC-gallerian tarinassa ovat: 17:05 - Harrastus muuttuu oikeaksi yritykseksi. 23:53 - Käyttäjämäärän räjähdys ja kiihtyvä kasvu. 55:12 - Yrityskauppa Sulakkeelle. 1:03:04 - Facebookin jyrä saapuu Suomeen. 1:09:05 - Lopuksi. Mitä IRC-Gallerialle ja Jarille kuuluu nykyään? Mitä mieltä olit tästä Kasvucastin jaksosta? Laita kommentteihin palautteesi! Kiinnostaako kasvu? Haluaisitko tietää millaisia polkuja kasvun saralla onnistuneet ihmiset ovat kulkeneet? Kasvucast on podcast, joka jakaa tarinoita kasvun takaa. Vierainamme erilaisia kasvajia, jotka kertovat miten kasvu tehtiin, mitkä olivat kasvutarinan käännekohtia ja mitkä olivat tärkeimmät opit jaettavaksi muille. Seuraatko meitä jo somessa? Instagram, Tiktok ja Linked-sivumme täyttyvät jatkuvasti useista lyhyistä extra-materiaaleista ja jaksojen parhaista paloista. Kasvucast - Kasvutarinoita Suomesta. Kasvucast ei olisi mahdollinen ilman kaupallisia yhteistyökumppaneita, joita ovat -Mitattavia tuloksia tuottavia verkkopalveluita toteuttava Into-Digital -Aidosti palveleva ja edullinen tilitoimisto Lemontree -Yrittäjän verkkosivu- ja sähköpostikumppani Zoner

    1hr 15min
  6. #08 Petteri Vänttinen & Olaf Brewing - Konkurssi. Kasvun huumaa, kansainvälistä huomiota, vaikeuksia ja vääjäämätön.

    11/05/2025

    #08 Petteri Vänttinen & Olaf Brewing - Konkurssi. Kasvun huumaa, kansainvälistä huomiota, vaikeuksia ja vääjäämätön.

    Tämä Kasvucastin jakso rikkoo aikaisemmista jaksoista tuttua kaavaa, koska tämänkertainen kasvutarinamme ei pääty exittiin tai huiman kasvun keskelle. Tämä tarina päättyy saneerauksen kautta konkurssiin. Olaf Brewingin polku perustaja Petteri Vänttisen kertomana on huima matka pienyrittäjyydestä nopeaan skaalaamiseen, massiiviseen kansainväliseen huomioon sekä toimintaympäristöstä kummunneisiin vastoinkäymisiin sekä päätöksiin, jotka olisi voinut tehdä toisinkin.  Kuten olemme Kasvucastin aiemmissakin jaksoissa saaneet kuulla, ei kasvu ole aina todellakaan ruusuilla tanssimista. Olaf Brewingin tarina on omanlaisensa tärkeä suomalainen kasvutarina - vaikka se ei päättynytkään ihan toivotusti. Millainen matka tämä vuosikymmenen kestänyt taival oli? Mikä vei Olaf Brewingin lopulta konkurssiin? Ja mitä Petteri on oppinut yrittäjyyden vuoristoradasta?  Kasvucastissa käydään läpi kasvupolun merkittävimmät käännekohdat, joihin syvennytään vieraan kanssa erityisen tarkasti. Petterin valitsemat käännekohdat ovat: 16:46 - Panimon lanseeraus. Kansallista huomiota saavuttanut lanseeraus meni kuin unelma - oikeudenkäyntiuhasta huolimatta. 24:22 - Investointi kasvuun. Oli pakko kasvattaa tuotantoa, jotta toiminnassa olisi ylipäänsä mitään järkeä. Tätä investointia seurasi huimat kaksi kasvun vuotta. 35:08 - Korona ja käsidesi. Yksi monista uskomattomista tarinoista Olaf Brewingin matkalta on juuri ennen koronasulkuja tullut ajatus käsidesin valmistamisesta. Tämä päätös pelasti panimon. 41:34 - Kriisimoodissa. Korona oli vienyt yhtiön jo kriisimoodiin, joka jatkui Venäjän hyökkäyssodan seurauksena tulleen inflaation ja kuluttajakysynnän heikentymisen myötä. Kansainväliseen maineeseen ponnistanut Otan-olut auttoi, mutta vääjäämätön näytti olevan jo edessä. 55:14 - Lopuksi. Yrityssaneerauksen myötä konkurssiin. Millaisia nuo viimeiset pari vuotta olivat? Entä mitä Petteri ajattelee tilanteestaan tällä hetkellä? ** Mitä mieltä olit tästä Kasvucastin jaksosta? Laita kommentteihin palautteesi!Kiinnostaako kasvu? Haluaisitko tietää millaisia polkuja kasvun saralla onnistuneet ihmiset ovat kulkeneet? Kasvucast on podcast, joka jakaa tarinoita kasvun takaa. Vierainamme erilaisia kasvajia, jotka kertovat miten kasvu tehtiin, mitkä olivat kasvutarinan käännekohtia ja mitkä olivat tärkeimmät opit jaettavaksi muille. Seuraatko meitä jo somessa? Instagram, Tiktok ja Linked-sivumme täyttyvät jatkuvasti useista lyhyistä extra-materiaaleista ja jaksojen parhaista paloista. Kasvucast - Kasvutarinoita Suomesta.

    1hr 11min
  7. #07 Fadumo Ali & Hoiwa - Varasuunnitelmista, räjähtävästä kasvusta, intuitiosta ja kunnianhimosta

    18/04/2025

    #07 Fadumo Ali & Hoiwa - Varasuunnitelmista, räjähtävästä kasvusta, intuitiosta ja kunnianhimosta

    Kasvucastin tässä jaksossa vieraana on palkittu yrittäjä Fadumo Ali, joka on kasvattanut terveysalan henkilöstövuokrausta tekevän yrityksensä Hoiwan vain muutamassa vuodessa lähes kymmeneen miljoonaan euroon - ennen kuin yksi poliittinen päätös syöksi koko toimialan jättimäiseen murrokseen ja liikevaihdon murto-osaan huippuluvuista.  Hoiwa syntyi alunperin Fadumo Alin kiinnostuksesta yrittäjyyteen, mutta yhtiön päätyminen terveyspalvelutoimialan henkilöstövuokrauksen kasvuraketiksi oli sattumaa. Fadumolla oli kuitenkin koko ajan selvä visio rakentaa ensisijaisesti ohjelmistobisnestä eikä henkilöstövälitystä. Fadumo on jo pitkään puhunut Hoiwan olevan terveystoimialan sijaan ohjelmistobisneksessä, mutta mitä se tarkoittaa ja millainen on Hoiwan kasvutarina? Kasvucastissa käydään läpi kasvupolun merkittävimmät käännekohdat, joihin syvennytään vieraan kanssa erityisen tarkasti. Fadumon valitsemat käännekohdat hänen yrittäjäpolultaan ovat: 16:58 - ”Olemme softabisneksessä”. Jo aikaisessa vaiheessa Fadumo oivalsi yhtiön olevan ohjelmistobisneksessä, vaikka muut ajattelivat (ja ajattelevat vieläkin!) sen toimivan terveysalan henkilöstövuokrauksessa. Mitä tämä oivallus aiheutti siinä hetkessä ja miten se vaikutti yhtiön tulevaisuuteen? 21:44 - Räjähtävä kasvu. Vuodet 2022 ja 2023 siivittivät Hoiwan eksponentiaaliseen kasvuun. Tällainen loikka on luonnollisesti jokaisen kasvuyrittäjän unelma, mutta se toi mukanaan paljon haasteita. Miltä kasvu tuntui? Millaisia olivat kasvun mukanaan tuomat ongelmat? Ja miten Fadumo itse viihtyi näin voimakkaassa myötätuulessa? 29:53 - SOTE-uudistus. Suomea on kehuttu stabiilista yhteiskunnasta, jossa yritysten on helppo toimia, koska yhteiskunnalliset muutokset ovat ennakoitavissa ja ne tehdään demokraattisesti. Silti Hoiwan osalta yksi poliittinen päätös käänsi liikevaihdon 9 miljoonasta eurosta vain 1,5 miljoonaan. Mitä tapahtui? Miten Fadumo oli tähän valmistautunut? Millaisia keskusteluja Hoiwan hallituksen kanssa käytiin tässä tilanteessa? 39:25 - Lopuksi. Hoiwa on pivotoitunut henkilöstövuokrauksesta teknologiaan. Fadumon katse on kuitenkin pidemmällä. Suunnitelmissa on rakentaa seuraava super-app, jonka kanssa katse on globaaleilla markkinoilla. ** Mitä mieltä olit tästä Kasvucastin jaksosta? Laita kommentteihin palautteesi!Kiinnostaako kasvu? Haluaisitko tietää millaisia polkuja kasvun saralla onnistuneet ihmiset ovat kulkeneet? Kasvucast on podcast, joka jakaa tarinoita kasvun takaa. Vierainamme erilaisia kasvajia, jotka kertovat miten kasvu tehtiin, mitkä olivat kasvutarinan käännekohtia ja mitkä olivat tärkeimmät opit jaettavaksi muille. Seuraatko meitä jo somessa? Instagram, Tiktok ja Linked-sivumme täyttyvät jatkuvasti useista lyhyistä extra-materiaaleista ja jaksojen parhaista paloista. Kasvucast - Kasvutarinoita Suomesta.

    52 min
  8. #06 Ali Jahangiri & sarjayrittäjyys - Oikeista ja vääristä päätöksistä, ajoituksesta, julkisuudesta, uskottavuudesta ja omien rajojen löytämisestä

    20/03/2025

    #06 Ali Jahangiri & sarjayrittäjyys - Oikeista ja vääristä päätöksistä, ajoituksesta, julkisuudesta, uskottavuudesta ja omien rajojen löytämisestä

    Tässä Kasvucastin jaksossa vieraanamme on kaikille suomalaisille tuttu viihdyttäjä Ali Jahangiri. Alin koomikkopuoli ja kauppiasura ovat kaikille tuttuja, mutta vähemmän tunnettu puoli on sarjayrittäjyys ja piensijoittajuus. Ali on aktiivisesti mukana kolmen eri yrityksen pyörittämisen arjessa ja sen lisäksi sijoittajana ja neuvonantajana kourallisessa muita yrityksiä. Millaista on olla samaan aikaan koomikko ja vakavasti otettava yrittäjä? Mitä oppeja on tarttunut matkaan merkittävimmistä yrittämisen käännekohdista kohta pari vuosikymmentä kestäneen yrittäjäuran varrelta? Tämä Kasvucastin jakso on tarina aika epätyypillisestä sarjayrittäjyydestä. Kasvucastissa käydään läpi kasvupolun merkittävimmät käännekohdat, joihin syvennytään vieraan kanssa erityisen tarkasti. Alin valitsemat käännekohdat hänen yrittäjäpolultaan ovat: 22:57 - En sovi työntekijäksi. Alin yrittäjäuran ensimmäinen käännekohta on havainto siitä, ettei kaikista ole työntekijöiksi. Voit tykätä tehdä töitä, mutta et olla töissä. Mitä tämä tarkoittaa? 33:36 - Oikeassa paikassa väärään aikaan. Yrittäjyys vaatii näkemystä siitä mihin maailma on menossa. Joskus olet oikeassa paikassa oikeaan aikaan - ja joskus olet oikeassa paikassa, mutta valitettavan väärään aikaan. 40:22 - Missä oman osaamisen rajat menee? Tässä kohtaa yrittäjäuraansa Alilla meni ns. “kovaa”. Monta rautaa tulessa samaan aikaan sekä iso tiimi johdettavanaan perustamansa buukkaustoimiston puikoissa - kunnes syntyi tärkeä havainto oman osaamisen rajoista. 48:20 - Vääriä päätöksiä. Alin yrittäjätaipaleen varrelle on mahtunut paljon erilaisia onnistumisia, mutta myös epäonnistumisia. Yksi näistä liittyy tulkkauspalvelu Youpretiin. 58:33 - Yrittäjän pitää kyetä keksimään bisneksensä uudelleen. Korona kohteli tapahtumabisnestä ehkä kovemmin kuin mitään muuta toimialaa. Millainen käännekohta se oli Alin uralle, mitä siitä seurasi ja miten yritystoimintaa piti keksiä täysin uusiksi toimintaympäristön äkillisesti muuttuessa. 1:07:48 - End game. Mikä on Alin sarjayrittäjyyden “end game”? Mitä onnistuminen tai menestyminen tarkoittaa? ** Mitä mieltä olit tästä Kasvucastin jaksosta? Laita kommentteihin palautteesi!Kiinnostaako kasvu? Haluaisitko tietää millaisia polkuja kasvun saralla onnistuneet ihmiset ovat kulkeneet? Kasvucast on podcast, joka jakaa tarinoita kasvun takaa. Vierainamme erilaisia kasvajia, jotka kertovat miten kasvu tehtiin, mitkä olivat kasvutarinan käännekohtia ja mitkä olivat tärkeimmät opit jaettavaksi muille. Seuraatko meitä jo somessa? Instagram, Tiktok ja Linked-sivumme täyttyvät jatkuvasti useista lyhyistä extra-materiaaleista ja jaksojen parhaista paloista. Kasvucast - Kasvutarinoita Suomesta.

    1hr 16min

Ratings & Reviews

5
out of 5
3 Ratings

About

Kiinnostaako kasvu? Haluaisitko tietää millaisia polkuja kasvun saralla onnistuneet ihmiset ovat kulkeneet? Kasvucast on podcast, joka jakaa tarinoita kasvun takaa. Vierainamme erilaisia kasvajia, jotka kertovat miten kasvu tehtiin, mitkä olivat kasvutarinan käännekohtia ja mitkä olivat tärkeimmät opit jaettavaksi muille. Kasvucastia juontaa ja tuottaa kasvuyrittäjä ja kaksi exitiä itsekin tehnyt "sarjainnostuja" Santtu Kottila. Kasvucast - Kasvutarinoita Suomesta.

You Might Also Like