Jääkaapilla

Podcastory

Tunnetut persoonat saapuvat studioon mukanaan kuva heidän jääkaapistaan. Tarinoita, paheita, lempparireseptejä ja kurkistus julkisuuden taakse. Millaista arkea ja elämää nämä ihmiset OIKEASTI elävät? Uudet jaksot maanantaisin! Ohjelman tuottaa ja julkaisee Podcastory Oy. Juontajana toimi Eetu Koho. Haluatko tehdä kaupallista yhteistyötä Jääkaapilla-podcastin kanssa? Hienoa, lähetä meiliä osoitteeseen myynti@podcastory.fi

  1. 15h ago

    Yksi lastensatu muutti mitä syön – Näin tarinat ohjaavat valintojamme | Jääkaapilla Aku Louhimies

    Elokuvaohjaaja Aku Louhimies ei ole syönyt possua sen jälkeen, kun hänelle luettiin lapsena Vaahteramäen Eemeliä. Jaksossa hän kertoo, miten tarinat vaikuttavat ihmisten valintoihin ja mitä se tarkoittaa ohjaajan työssä. Puhetta riittää myös Akun uudesta, Lapin sotaan sijoittuvasta elokuvasta. Miten nykyajan näyttelijöistä tehdään uskottavia sota-ajan sotilaita? Miksi naisten kohtelua ei haluttu siloitella? Ja miksi kuvausten kohokohta oli torstain hernekeitto? Lisäksi kuullaan, miksi elokuvien syömiskohtaukset ovat ohjaajalle haaste, mitä tapahtui, kun Aku luuli epäonnistuneensa Valion mainoksessa, ja miksi elokuvaohjaaja ei syö popcornia. Jääkaapilla on podcast, jossa jääkaapin kautta avautuu kokonainen elämä. Jokainen vieras tuo mukanaan kuvan omasta jääkaapistaan, ja sen äärellä syntyy keskusteluja ruoasta, arjesta, paheista, elämästä ja ihmisestä kulissien takana. Ohjelman tuottaa ja julkaisee Podcastory Oy. Juontajana toimii Eetu Koho. Yhteistyöt: myynti@podcastory.fi Seuraa Jääkaapilla-podcastia somessa: Instagram: / jaakaapilla Facebook: / jaakaapilla TikTok: / jaakaapilla Jaksossa mukana: Aku Louhimies: / akulouhimiesofficial Eetu Koho: / eetu.onkilaite Aikamerkinnät 00:00 Alku 01:04 Vesi, vissy ja miksi limut eivät maistu 04:35 Kolme sanaa: onnellinen, runsas, terveellinen 09:00 Miten näyttelijöistä saadaan nälkiintyneen näköisiä sotilaita 10:31 Uniformussa kaikki näyttävät samalta – roolituksen haasteet 13:15 MPK-kurssit, perinneaseet ja ruokaa pakista 15:35 Ruokatauot kuvauksissa ja torstain hernekeitto 19:09 Epäglamourisin ateria: keitetyt kananmunat 20:07 Suurelokuvan rahoitus ja ohjaajan jaksaminen 22:18 Miten uskottava henkilöhahmo ja tarina rakentuvat 27:06 Elokuvaohjaaja, joka inhoaa popcornia 29:30 Miten naisista puhuttiin – elokuvan ajankohtainen teema 33:15 Ruokavillitykset, maito ja lihan välttäminen 35:24 Vaahteramäen Eemeli ja miksi Aku ei syö possua 37:51 Valion mainos, joka tuntui epäonnistuneelta 41:01 Rikastuuko elokuvilla – ja miten Akusta tuli ohjaaja 45:45 Juhlistaminen, joulu ilman kinkkua ja Lappajärven kuha 50:07 Vanhemmilta peritty: sienet ja perunat 52:00 Millainen olisi Antero Rokan jääkaappi? 53:00 Syömiskohtaukset – miksi elokuvien herkut jäävät syömättä 1:00:09 Puolustuspuhe: Meksikon kauppa ja mantelitahna 1:02:05 Tuomio ja viimeinen ateria

    Yksi lastensatu muutti mitä syön – Näin tarinat ohjaavat valintojamme | Jääkaapilla Aku Louhimies
  2. 4d ago

    Mitä Suomi on ruoasta unohtanut? | Jääkaapilla Sini Salminen

    Sini Salminen vannoi, ettei koskaan lähde ravintola-alalle. Sitten hän vietti ensimmäisen uudenvuotensa Georgiassa. Nyt hän pyörittää viiden georgialaisen ravintolan Rioni-ketjua ilman aiempaa ravintolakokemusta ja omien sanojensa mukaan osaamatta juurikaan kokata. Jaksossa Sini kertoo, miksi ravintolan ensimmäiset georgialaiset kokit saivat kielteisen oleskelulupapäätöksen ja maahantulokiellon ja millaista on työllistää ulkomaista työvoimaa Suomessa. Hän kertoo myös, miksi georgialaisessa pöydässä ruokaa ei kuulu syödä loppuun. Lisäksi puhutaan suprasta, hatsapurista, kokkien luovista sähköviritelmistä, tuoreen lihan kulttuurista ja siitä, miksi Georgiaa pidetään maailman ensimmäisenä viinimaana. Jääkaapilla on podcast, jossa jääkaapin kautta avautuu kokonainen elämä. Jokainen vieras tuo mukanaan kuvan omasta jääkaapistaan, ja sen äärellä syntyy keskusteluja ruoasta, arjesta, paheista, elämästä ja ihmisestä kulissien takana. Ohjelman tuottaa ja julkaisee Podcastory Oy. Juontajana toimii Eetu Koho. Yhteistyöt: myynti@podcastory.fi Seuraa Jääkaapilla-podcastia somessa: Instagram: / jaakaapilla Facebook: / jaakaapilla TikTok: / jaakaapilla Jaksossa mukana: Sini Salminen: / ravintola.rioni Eetu Koho: / eetu.onkilaite 00:00 Intro 00:55 Chili ja miksi georgialaista juustoa ei saa Suomeen 03:45 Kolme sanaa: kaoottinen, tutkiva, huoleton 05:47 Kokit todistamassa ammattitaitoaan – kielteinen oleskelulupapäätös 10:07 Ulkomainen työvoima, ratsiat ja lupabyrokratia 16:00 Äidin perunamuusi ja jauhelihakastike 17:22 Ravintoloitsija ilman ravintolakokemusta – ensimmäisen päivän tarjoilijan oppi 21:21 "Ei ikinä ravintola-alalle" – kunnes Georgian uusivuosi 25:54 Mitä georgialainen ruoka on? 27:50 Hatsapuri, hiiligrilli ja paastoruoat 30:51 Miksi kokit pitää saada Georgiasta 32:46 Mitä georgialainen puoliso muutti jääkaapissa 36:17 Kokkien luovat sähköviritelmät 41:02 Mitä tilata georgialaisessa ravintolassa 42:50 Viisi kerrosta ruokaa – supra ja hävikki 46:00 Helppo georgialainen kanaresepti kotiin 49:00 Luomumaito, ultraprosessoitu ruoka ja säilöntäaineet 53:03 Tuoreen lihan kulttuuri: lehmät kävelevät ravintolaan 59:08 Paheet: grillisipsit ja sweet chili -dippi 1:01:08 Georgia – maailman ensimmäinen viinimaa 1:04:45 Viimeinen ateria

    Mitä Suomi on ruoasta unohtanut? | Jääkaapilla Sini Salminen
  3. Oct 26

    Kokin työ sai vihaamaan ruokaa - Kokista koomikoksi | Jääkaapilla Fathi Ahmed

    Fathi Ahmed teki vuosia kokin töitä 12–22 tunnin vuoroissa ja oppi vihaamaan ruokaa. Tässä jaksossa koomikko kertoo, miksi kokin työ on hänestä myrkyllisempää kuin alkoholi tai tupakka. Hän kertoo myös, miten ruoanlaitosta tuli kokin uran jälkeen taas nautinto ja mikä jääkaapissa muuttui, kun alkoholi jäi pois. Jaksossa puhutaan myös irtokarkeista ja energiajuomista, itse kerätyistä sienistä ja tattipiirakasta sekä natriumglutamaatin maineesta. Fathi kertoo lapsuudestaan yhdeksänhenkisessä perheessä, joka asui kahdessa kerrostaloasunnossa samassa rapussa, ja äidin somalialaisesta keittiöstä. Mukana on myös keittiövinkki, jota yksikään aiempi vieras ei ole maininnut: alkoholiton valkoviini kuuluu jääkaappiin aina. Jääkaapilla on podcast, jossa jääkaapin kautta avautuu kokonainen elämä. Jokainen vieras tuo mukanaan kuvan omasta jääkaapistaan, ja sen äärellä syntyy keskusteluja ruoasta, arjesta, paheista, elämästä ja ihmisestä kulissien takana. Ohjelman tuottaa ja julkaisee Podcastory Oy. Juontajana toimii Eetu Koho. Yhteistyöt: myynti@podcastory.fi Seuraa Jääkaapilla-podcastia somessa: Instagram: / jaakaapilla Facebook: / jaakaapilla TikTok: / jaakaapilla Jaksossa mukana: Fathi Ahmed: / fathiahmedho Eetu Koho: / eetu.onkilaite Aikamerkinnät 00:00 Intro 01:00 Alkoholiton valkoviini – jääkaapin tärkein tuote ja kastikekikka 04:00 Kolme sanaa: koira, kumppani ja juusto 04:25 Miksi kokki menettää rakkauden ruokaan 06:59 Krapula, kuumuus ja kokkien elämäntapa 08:06 18 ja 22 tunnin työvuorot ja ravintola-alan "Tukholma-syndrooma" 11:43 Paheet: irtokarkit ja energiajuomat 15:23 Elämä ilman alkoholia, tupakkaa ja kokin töitä 17:53 Alkoholi, tupakka vai kokin työ – mikä on myrkyllisintä 19:35 Elämää muun yhteiskunnan rytmin ulkopuolella 21:55 Kokista koomikoksi, käsikirjoittajaksi ja ohjaajaksi 24:19 Mikä jääkaapissa muuttui, kun alkoholi lähti? 25:14 Prepatut lounaat, itse kerätyt sienet ja vadelmat 27:10 Fathin tattipiirakka 29:34 Natriumglutamaatti – myytti ja käyttövinkit 32:05 Lapsuus: köyhyys ja kaksi kerrostaloasuntoa samassa rapussa 37:00 Äidin somalialainen keittiö ja kerran vuodessa saatu pizza 44:23 Jääkaapin interventio – onko jääkaappi huono keksintö? 48:32 Mitä suomalaisesta ruokakulttuurista puuttuu? 53:45 Wokkivihannekset kebabin tilalle ja tortillamunakas iltapalaksi 59:52 Epävarmuus tv-tuotantojen kulisseissa 1:03:15 Puolustuspuhe: sipulit ja sipulivinkit 1:08:00 Tuomio ja viimeinen ateria

    Kokin työ sai vihaamaan ruokaa - Kokista koomikoksi | Jääkaapilla Fathi Ahmed
  4. Oct 22

    Ruokastylisti: Näin ruoka saadaan näyttämään herkulliselta | Jääkaapilla Alex Nurmi

    Miltä näyttää ruokamainosten maailma kulissien takana? Jääkaapilla-podcastin vieraana on kokki ja ruokastylisti Alex Nurmi, jonka kädenjälki näkyy lukemattomissa suomalaisten ruokabrändien mainoksissa. Alex paljastaa, miten mainosten täydelliset hampurilaiset rakennetaan, miksi jäätelö saattaa olla perunamuusia ja millaisilla erikoisilla välineillä ruoasta tehdään vastustamattoman näköistä. Lisäksi kuullaan uskomattomia tarinoita mainoskuvauksista, vinkkejä kotikokkien annosten viimeistelyyn sekä Alexin urasta tuhansien televisiossa valmistettujen ruoka-annosten parissa. Entä mitä ruokastylistin omasta jääkaapista löytyy, ja millainen on Alex Nurmen viimeinen ateria? AIKAMERKINNÄT 00:00 – Intro 01:17 – Ruokastylistin perheen jääkaappi ja arkiruoka 03:00 – Kuinka paljon ruokamainoksissa huijataan? 04:18 – Näin mainosten täydelliset hampurilaispihvit tehdään 07:04 – Missä kulkee ruokastailauksen ja huijaamisen raja? 08:42 – Kokin tärkein työväline ja veitsen terävyyden testaaminen 11:00 – Alex saa haasteen: tavallisesta Big Macista mainoskelpoinen 15:00 – Hiuslakkaa, öljyä ja pinsettejä hampurilaisen viimeistelyyn 19:53 – Alexin kädenjälki suomalaisissa ruokamainoksissa 21:02 – Miksi pizzan ja jäätelön kuvaaminen on niin vaikeaa? 26:29 – Savua, höyryä ja erikoisvälineitä ruokamainoksissa 30:51 – Jogurttimainos pelastettiin sulatetulla jäätelöllä 32:08 – Joulukinkun kuvaamisen haasteet ja rapean kuorrutuksen salaisuus 34:00 – Miksi suomalaisia kesämainoksia kuvataan ulkomailla? 39:01 – Miten ruoan ulkonäkö vaikuttaa makukokemukseen? 43:00 – Ammattilaisen vinkit annosten esillepanoon kotona 49:00 – Ruokakuvaamisen kuvakulmat ja visuaaliset yksityiskohdat 57:02 – Alexin lähes 2 800 televisiojakson kokemus ja parhaat arkiruokavinkit 1:02:09 – Ravintolakokista television kautta ruokastylistiksi 1:21:10 – Astianpesukoneen täyttämisen vaikeus ja viimeinen ateria

    Ruokastylisti: Näin ruoka saadaan näyttämään herkulliselta | Jääkaapilla Alex Nurmi
  5. Oct 19

    En ollut enää kotona – mitä läpimurto teki arjelle? | Jääkaapilla ANI

    ANI avaa poikkeuksellisen rehellisesti suhdettaan ruokaan, painoon ja ulkonäköön. Hän kertoo hetkestä, jolloin vaa'an lukema järkytti, ja siitä, kuinka popartistin ulkonäköpaineet vaikuttavat omaan minäkuvaan. Keskustelussa pohditaan myös lapsuudesta periytyneitä ruokailutottumuksia ja sitä, miten kiireinen keikkaelämä on muuttanut suhtautumista syömiseen ja omaan hyvinvointiin. Entä miksi ANI haluaa säilyttää artistiuteensa liittyvän mystiikan? Millaista vastuuta hän on kantanut jo 15-vuotiaasta lähtien, ja miten yksi hitti muutti paitsi uran myös taloudellisen tilanteen ja arkielämän? Jääkaapista löytyy yllättävän vähän ruokaa, mutta sitäkin enemmän tarinoita. Selviää myös, miksi ANI matkustaa Helsingistä Tampereelle pelkän tartarpihvin takia ja mitä tapahtui, kun Jos puhutaan totta -kappaleen ensimmäiset kuunteluluvut paljastuivat. AIKAMERKINNÄT 00:00 – Intro 01:26 – Mitä Anin jääkaapista löytyy aina? 03:15 – Miksi ANI häpesi jääkaappinsa sisältöä? 05:15 – ANI löysi itsestään luonnonlahjakkaan kokin 10:03 – Supertähden arki ja lähes tyhjä jääkaappi 14:21– Lapsuudesta perityt ruokailutottumukset 17:37– Kalorien laskeminen muutti suhteen ruokaan 25:54 – Vaa'an lukema järkytti artistia 30:20 – Popartistin ulkonäköpaineet ja julkisuuskuva 33:00 – Miksi ANI tavoittelee supertähden mystiikkaa? 36:05 – Tampereen Huber ja täydellinen tartarpihvi 38:36 – Julkisuus alkoi jo 15-vuotiaana 48:29 – Nuoruuden ruokamuistot ja vanha haastattelu 54:53 – Jos puhutaan totta muutti kaiken 01:01:44 – Miten menestys ja raha muuttivat arkea? 01:08:12 – Näin Jos puhutaan totta syntyi 01:15:02 – Uuden albumin julkaisu ja artistin ristiriitaiset tunteet 01:18:12 – ANI paljastaa oman kokkaustyylinsä 01:24:09 – Isän ruokaperinteet ja afrikkalaiset maut 01:30:08 – Keittiön ja kodin yllättävät

    En ollut enää kotona – mitä läpimurto teki arjelle? | Jääkaapilla ANI
  6. Oct 15

    Älä tuhlaa rahaa - näin valitset paistinpannun | Jääkaapilla Samuli Sepponen

    Jääkaapilla-podcastissa MasterChef-voittaja Samuli Sepponen palaa Eetu Kohon vieraaksi ja tällä kertaa pöydälle nostetaan paistinpannut. Samuli käy läpi pinnoitetun pannun, teräspannun, hiiliteräspannun ja valurautapannun erot sekä kertoo, mihin niitä kannattaa käyttää ja miten niitä pitäisi huoltaa. Jaksossa selviää myös, miksi teräspannuun ruoka helposti tarttuu, miten pannun oikea esilämmitys tehdään, miksi jauheliha alkaa pannulla paistamisen sijaan kiehua ja mikä pannu Samulin mielestä kannattaisi valita, jos keittiöön saisi hankkia vain yhden. Jos olet joskus seissyt kaupan pannuhyllyllä miettimässä, mitä ihmettä pitäisi ostaa, tämä jakso on sinulle. Aikamerkinnät 00:00 Intro 03:07 Jos saisit valita vain yhden paistinpannun 04:30 Teräspannun tärkein käyttöniksi 07:30 Samulin epäterveelliset ruokailutottumukset 12:41 Kuinka paljon paistamiseen tarvitaan rasvaa? 14:17 Pinnoitettu pannu – mihin sitä kannattaa käyttää? 17:29 Teräs-, valurauta- vai hiiliteräspannu? 18:00 Näin pannun rasvapoltto tehdään 21:30 Mikä pannu kannattaa ostaa kotiin? 22:33 MasterChef-annos, joka muutti Samulin uran 28:05 Näin valitset hyvän teräspannun kaupasta 30:45 Teräspannun puhdistus ja huoltaminen 31:39 Näin teräspannu esilämmitetään oikein 33:11 Saako paistinpannun pestä pesuaineella? 39:31 Paljonko hyvästä paistinpannusta kannattaa maksaa? 43:41 Mitä eri pannuilla ei kannata tehdä? 55:42 Tärkeimmät muistisäännöt pinnoitetulle pannulle

    Älä tuhlaa rahaa - näin valitset paistinpannun | Jääkaapilla Samuli Sepponen
  7. Oct 12

    Kavereiden sohvilta Tarantinon jääkaapille | Jääkaapilla Jukka Hilden

    Mitä tapahtuu, kun Etelä-Pohjanmaalta ponnistava rasavilli lähtee valloittamaan Hollywoodia – ja miten Duudsonien hurjista tempuista tunnettu Jukka Hildén päätyi viiden lapsen isäksi, jonka perheen ruokapöydässä riittää edelleen vauhtia ja vaarallisia tilanteita? Jääkaapilla-podcastissa Jukka Hildén kertoo Eetu Koholle Duudsonien alkuaikojen elämästä, Hollywoodin kulissien takaisista kohtaamisista ja siitä, miten periksiantamattomuus ja rohkeus avasivat ovia maailman suurimpiin tuotantoyhtiöihin. Matkan varrelle mahtuu niin Seinäjoen grilliruokaa, erikoisia makuelämyksiä maailmalta kuin tähtien kanssa vietettyjä illallisiakin. Nykyään Jukan arkea värittävät suurperheen yhteiset ruokahetket, meksikolaiset maut ja tuliset kastikkeet. Keskustelussa päästään myös pintaa syvemmälle, kun Jukka pohtii elämänsä käännekohtia, menestymisen hintaa ja sitä, miksi hän haluaa edelleen elää täysillä – mutta nyt hieman eri tavalla kuin ennen. Mitä tapahtuu, kun Etelä-Pohjanmaalta ponnistava rasavilli lähtee valloittamaan Hollywoodia – ja miten Duudsonien hurjista tempuista tunnettu Jukka Hildén päätyi viiden lapsen isäksi, jonka perheen ruokapöydässä riittää edelleen vauhtia ja vaarallisia tilanteita? Jääkaapilla-podcastissa Jukka Hildén kertoo Eetu Koholle Duudsonien alkuaikojen elämästä, Hollywoodin kulissien takaisista kohtaamisista ja siitä, miten periksiantamattomuus ja rohkeus avasivat ovia maailman suurimpiin tuotantoyhtiöihin. Matkan varrelle mahtuu niin Seinäjoen grilliruokaa, erikoisia makuelämyksiä maailmalta kuin tähtien kanssa vietettyjä illallisiakin. Nykyään Jukan arkea värittävät suurperheen yhteiset ruokahetket, meksikolaiset maut ja tuliset kastikkeet. Keskustelussa päästään myös pintaa syvemmälle, kun Jukka pohtii elämänsä käännekohtia, menestymisen hintaa ja sitä, miksi hän haluaa edelleen elää täysillä – mutta nyt hieman eri tavalla kuin ennen.Aikamerkinnät 00:00 Intro 01:30 Mitä Jukan jääkaapissa pitää aina olla? 03:13 Tulinen kastike kulkee mukana kaikkialle 06:36 Jukan kolme sanaa: elo, ilo ja asenne 10:30 Korona vei hajuaistin – ja vaikutti makuaistiin 11:03 Duudsonien kaaos vastaan järjestelmällinen Jukka 15:45 Millä ruoalla Duudsonit on tehty? 17:57 Jukan epäglamourisin vakioateria 21:00 Millä Duudsonit elivät uran alkuaikoina? 23:37 Mistä Jukan kiinnostus ruokaan syntyi? 24:45 Japanin oudoimmat makuelämykset 27:47 Ruokakulttuurishokki Yhdysvalloissa 31:30 Aitoja makuja maailmalta – ja salmonella Nepalista 32:32 Hollywood-unelman vähemmän glamourinen puoli 36:32 Duudsonit tekivät vaatimattomista oloista vahvuuden 38:13 Miksi tämän päivän TV-maailmasta puuttuu rohkeutta? 41:02 Miten Hollywood-päättäjiä hurmattiin illallispöydässä? 46:43 Täysillä eläminen, epäonnistumiset ja oman itsen löytäminen 47:43 Miten rakkaus muutti Jukan elämää ja jääkaappia? 49:15 Ruoka, energia ja jaksaminen 54:12 Mitä poliisi löytäisi Jukan jääkaapista? 1:02:28 Onko jotain, mitä Jukka ei suostu syömään? 1:03:03 Selviytymishaasteet, nälkä ja tahdonvoima 1:31:15 Tarantino-tarina: ”Mä oon juonut sen jääkaapin tyhjäksi” 1:33:16 Jukka Hildénin viimeinen ateria

    Kavereiden sohvilta Tarantinon jääkaapille | Jääkaapilla Jukka Hilden
  8. Oct 8

    Miksi ruokasi jää mauttomaksi? Huippukokin maustamisvinkit | Jääkaapilla Risto Mikkola

    Miksi kotiruoka jää joskus latteaksi, vaikka maustekaappi olisi täynnä erilaisia purkkeja ja pusseja? Ja mistä tietää, kaipaako ruoka lisää suolaa, makeutta, happoa, karvautta vai umamia? Jääkaapilla-podcastissa keittiömestari ja MasterChef-tuomari Risto Mikkola palaa Eetu Kohon vieraaksi ja sukeltaa tällä kertaa maustamisen perusteisiin. Mikkola kertoo, miten viittä perusmakua voi hyödyntää tavallisessa kotiruoassa, miksi happo on usein se puuttuva ”viimeinen isku” ja kuinka pienillä muutoksilla tutustakin ruoasta voi tehdä aivan uudenlaisen. Jaksossa selviää myös, miksi suola, mustapippuri ja sokeri vievät jo pitkälle, miten mausteita kannattaa opetella käyttämään maistamalla ja miksi joskus lusikallinen etikkaa, sitruunaa tai ripaus sokeria voi olla juuri se asia, joka herättää koko ruoan eloon. Jääkaapilla on podcast, jossa jääkaapin kautta avautuu kokonainen elämä. Jokainen vieras tuo mukanaan kuvan omasta jääkaapistaan, ja sen äärellä syntyy keskusteluja ruoasta, arjesta, paheista, elämästä ja ihmisestä kulissien takana. Ohjelman tuottaa ja julkaisee Podcastory Oy. Juontajana toimii Eetu Koho. Yhteistyöt: ⁠myynti@podcastory.fi⁠ Seuraa Jääkaapilla-podcastia somessa: Instagram: ⁠ / ⁠jaakaapilla Facebook: ⁠ / ⁠jaakaapilla TikTok: ⁠ / jaakaapilla ⁠ Jaksossa mukana: Risto Mikkola / riperockinncooking Eetu Koho: / eetu.onkilaite Aikamerkinnät 00:00 Intro 01:00 Suola, mustapippuri ja sokeri – näillä pärjää pitkälle 07:01 Hyvin maustettu ruoka vs. paljon mausteita09:10 Mistä tietää, mitä makua ruoasta puuttuu? 11:18 Näin maustamista voi opetella käytännössä 13:15 Miten tutusta lohikeitosta tehdään aivan uudenlainen? 16:36 Mikä pelastaa ruoan, jonka kanssa olet jo luovuttanut? 19:30 Sama rapea kana neljällä eri makumaailmalla 23:24 Kuivamauste, kastike vai tuore yrtti – milloin mitäkin? 27:18 Milloin mausteet kannattaa lisätä ruokaan? 31:30 Happo on annoksen viimeinen herättäjä 35:30 Kahvia ja kaakaota ruoan mausteeksi? 36:42 Mitä maustehyllyltä kannattaa ostaa – ja mitä varoa? 40:15 Miksi makaronilaatikosta tulee helposti mautonta? 43:00 Viiden perusmaun tehtävät: nosta, terävöitä, pyöristä, kontrastoi ja syvennä 43:38 Mustapippuri vai maustepippuri – yleinen moka keittiössä 50:30 Riston tärkein maustamisohje: maista koko kokkaamisen ajan

    Miksi ruokasi jää mauttomaksi? Huippukokin maustamisvinkit | Jääkaapilla Risto Mikkola

About

Tunnetut persoonat saapuvat studioon mukanaan kuva heidän jääkaapistaan. Tarinoita, paheita, lempparireseptejä ja kurkistus julkisuuden taakse. Millaista arkea ja elämää nämä ihmiset OIKEASTI elävät? Uudet jaksot maanantaisin! Ohjelman tuottaa ja julkaisee Podcastory Oy. Juontajana toimi Eetu Koho. Haluatko tehdä kaupallista yhteistyötä Jääkaapilla-podcastin kanssa? Hienoa, lähetä meiliä osoitteeseen myynti@podcastory.fi

You Might Also Like