22.1. Rakas Päiväkirja, “Teknologiavelkaa on liikaa. Päätös ulkoistuksesta on tehty. Se on järkiratkaisu, mutta tunnelma on toinen. “Meidätkö myytiin?” joku kysyy hiljaa. Tajuan, ettei kyse ole vain prosesseista tai rakenteista. Tämä on yksi työelämän suuria tunnekysymyksiä. Strategiasta tulee tosiaan totta, kun se koskee ihmisiä, ei vain elä paperilla.” Kun yritys luopuu osasta omaa toimintaansa, mitä kaikkea siirtyy mukana? Entä mitä jää jäljelle? Samalla matkalla matkustaa Markus Backlundin ohjaksissa syvälle liikkeenluovutuksen ytimeen. Eikä pelkästään siihen, mitä tehdään, vaan miksi, miten ja miltä se tuntuu. Matkakavereina Markuksella on kaksi johtajakonkaria, Jaana Isotalo, SVP HR & Communications, Teollisuuden Voimasta sekä Seppo Haapalainen, CFO, ISS Palveluista. Sekä Jaana että Seppo ovat molemmat olleet tekemässä päätöksiä ja elämässä läpi kaikki liikkenluovutukseen liittyvät suotuisat ja hieman vastatuultakin aiheuttavat hetket. Samalla matkalla avaa keskustelussa mm. Mistä puhutaan, kun puhutaan liikkeenluovutuksesta ja miksi se herättää tunteita? Milloin on aika luopua osasta omia toimintoja ja mistä sen tunnistaa? Miten rakennetaan luottamusta kumppanin kanssa, kun kyse on ihmisten työstä, ihmisistä itsestään ja kulttuurisesta identiteetistä? Miltä tuntuu, kun kuulee siirtyvänsä toiseen organisaatioon? Miksi ulkoistus voi olla ammatillinen uusi alku, ja toisaalta pahimmillaan identiteettikriisi? Mikä on johdon vastuu ja missä kohtaa viestintä joko pelastaa tai rikkoo? Ja lopuksi, miksi liikkeenluovutus ei ole vain juridinen siirto, vaan inhimillinen päätös, jonka seuraukset kantavat pitkälle? Vielä loppuun katse päiväkirjaan: “Yksi oleellinen oivallus vielä lopuksi: Ulkoistaminen ei ole päätös prosessista. Se on päätös ihmisistä.” ---------------------------------------------------------------------- Samalla matkalla on tarinallinen podcast bisneksen arjesta. Se vie tilanteisiin, joissa on pysähdyttävä, suunnattava uudelleen, tai pidettävä kiinni siitä, mikä toimii. Jokainen jakso on kuin merkintä päiväkirjaan: todellinen hetki, josta voi oppia. Äänessä ovat yritysten ihmiset – johtajat ja asiantuntijat, kasvuyrittäjät ja konkarit – ne, joiden harteilla arjen onnistumiset lepäävät. Juontajana toimii Markus Backlund, joka ohjaa keskustelut lempeän napakasti ytimeen. Tämä podcast ei tarjoa valmiita vastauksia. Se tarjoaa näkökulmia, konkretiaa ja inhimillisiä hetkiä yritystoiminnan ytimessä. Tervetuloa mukaan, ollaan samalla matkalla! 🎈 Matkakumppaneina Silta, Econia, Administer ja EmCe. 🎧 Kuuntele (ja katso) Spotifyssa tai YouTubessa, ja ota Samalla matkalla seurantaan! 🔎 Mitä saat matkalta mukaan? #liikkeenluovutus, #ulkoistus, #HR-muutos, #muutosjohtaminen, #kumppanuus, #palkanlaskenta, #taloushallinto, #strateginen viestintä, #verkostomainen johtaminen, #work-to-wage, #organisaatiokulttuuri, #teknologiavelka, #henkilöstön siirto, #ihmiset muutoksessa